Kuva: AOP

Suomi lähetti apua maastopalojen runtelemaan Espanjaan: 'Suomen vahvaa osaamista voidaan hyödyntää'

19.08.2025 10:15 - Hanna Levänen / hanna.levanen@bauermedia.fi

Espanja pyysi aiemmin EU-mailta apua palojen taltuttamiseen.

Suomi on lähettänyt maastopalojen sammuttamiseen erikoistuneen muodostelman Espanjan avuksi. Muodostelmaan kuuluu 26 henkilöä. Päätöksen lähettämisestä teki Suomen sisäministeriö, tiedotteessa kerrotaan.

Apuun lähetetty ryhmä työskentelee maassa noin viikon ajan. Pelastajat tulevat Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan, Etelä-Savon, Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson pelastuslaitoksilta. Pelastushenkilöstön tehtävänä on avustaa ja tukea paikallisia viranomaisia maastopalojen hallinnassa sekä sammuttamisessa.

Espanja pyysi aiemmin apua EU-mailta historiallisen vaikeaan maastopalotilanteeseen.

- Suomi reagoi nopeasti Espanjan avunpyyntöön lähettämällä paikalle maastopalojen sammuttamiseen erikoistuneen muodostelman, sisäministeri Mari Rantanen (ps.) kommentoi sisäministeriön tiedotteessa.

- Suomella on EU:n pelastuspalvelumekanismissa valmiudessa maastopalomuodostelma, jonka vahvaa osaamista voidaan tässä hyödyntää. EU-maat tekevät yhteistyötä varautumisessa, mikä tukee myös Suomen varautumista.

Avunpyyntö lähetettiin Euroopan unionin pelastuspalvelumekanismin kautta, joka on yksi keskeisimmistä kansainvälisen avunannon välineistä. Suomi osallistuu pelastustoimintaan EU:n ja kansainvälisten järjestöjen kautta.

Maastopalojen sammuttamisessa auttaminen ei ole Suomelle vierasta. Suomi on aiempina vuosina osallistunut palojen hallintaan myös Portugalissa ja Kreikassa.

Lue myös: Ranskassa pahin maastopalo vuosikymmeniin

Lue myös: Heinäkuu oli maailmanlaajuisesti mittaushistorian kolmanneksi lämpimin

Lue myös: Uusi tutkimus osoittaa avohakkuiden heikentävän metsän maaperän hiilivarastoja jopa vuosikymmeniksi

Lähde: Sisäministeriö

Kilpailut

Uusimmat

Error - Virhe: 0 - Voice.fi

Pahoittelut (virhe 0)

Hakemaasi sivua ei löytynyt. Käytä navigaatiota löytääksesi hakemasi sivun.