Kuva: Shutterstock

Poliisi löysi nuorelta peukkua nasujaisten yhteydessä - mukana myös machete-veitsi ja nyrkkirauta

19.08.2025 08:15 - Reija Saarinen / reija.saarinen@bauermedia.fi

Poliisin mukaan kyseessä on ensimmäinen kerta, kun Länsi-Uudenmaan poliisi löysi peukkua alaikäiseltä.

Viime viikon perjantaina vietettiin monin paikoin nasujaisia eli tapahtumaa, jossa lukioiden vanhemmat oppilaat järjestävät erilaisia rasteja ensimmäisen lukiovuotensa aloittaneille.

Länsi-Uudenmaan poliisin mukaan ilta sujui pääsääntöisesti rauhallisesti. Poliisi päätti kuitenkin tyhjentää Espoon Mellsteinin rannan puolilta öin yleisen järjestyksen sekä turvallisuuden vuoksi.

Tiedotteen mukaan illan aikana ei kuitenkaan täysin selvitty ilman vakavia tilanteita. Poliisi nimittäin kertoo kohdanneensa illan aikana sekavasti käyttäytyneen nuoren, jonka hallusta löytyi muun muassa "peukkua".

− Poliisi kohtasi illan aikana sekavasti käyttäytyneen 16-vuotiaan nuoren, jolla oli hallussaan machete-veitsi ja nyrkkirauta. Lisäksi hänen hallusta löytyi huumausaineita. Pikatesterin mukaan ainakin osa huumausaineesta oli alfa PVP:tä eli ”peukkua”, joka on hengenvaarallinen muuntohuume, kertoo komisario Hannu Väänänen.

Länsi-Uudenmaan poliisin mukaan kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun se löysi peukkua alaikäisen hallusta. 

(kuva: Poliisi)

Lue myös: Huumekaupat menivät pahasti pieleen - 16-vuotiasta uhattiin väkivallalla ja kiduttamisella

Lue myös: Poliisi teki Suomen ensimmäisen Lean-huumeen takavarikon - tällainen "valmiste" on kyseessä

Lähde: Poliisi

Kilpailut

Uusimmat

Error - Virhe: 0 - Voice.fi

Pahoittelut (virhe 0)

Hakemaasi sivua ei löytynyt. Käytä navigaatiota löytääksesi hakemasi sivun.