Kuva: Shutterstock

Posti keskeyttää toistaiseksi tavaraliikenteen Yhdysvaltoihin - syynä Donald Trump

20.08.2025 21:15 - Nina Turunen / niina.turunen@bauermedia.fi

Muutos vaikuttaa maailmanlaajuisesti kaikkiin toimijoihin, joilla on Yhdysvaltoihin kulkevaa tavaraliikennettä.

Posti keskeyttää toistaiseksi tavaraliikenteen Yhdysvaltoihin. Posti kertoo asiasta tiedotteessaan. Keskeytyksen syynä on Donald Trumpin hallinnon heinäkuussa tekemä päätös poistaa tullivapaus maksimissaan 800 dollarin arvoisilta lähetyksiltä 29. elokuuta alkaen.

Hallinnon päätöksen mukaan asiakkaiden on maksettava tullimaksut ennen kuin lähetykset voidaan kuljettaa Yhdysvaltoihin. Tullivapaita ovat kuitenkin yritysten ja yksityishenkilöiden lähettämät dokumenttilähetykset sekä yksityishenkilöiden enintään 100 dollarin arvoiset lahjalähetykset. Tällaisia lähetyksia voi Postin mukaan edelleen lähettää Yhdysvaltoihin normaalisti.

Tiedotteessa kerrotaan, että Yhdysvaltain tulliviranomaiset eivät ole vielä tarkentaneet, miten tullimaksujen maksaminen käytännössä tapahtuu. Eri maiden postiyrityksillä ei ole käytössään järjestelmiä vaadittujen tullimaksujen keräämiseen.

Suomen lisäksi myös muun muassa Viro, Ruotsi, Norja ja Tanska ovat ilmoittaneet keskeyttävänsä tavaraliikenteen Yhdysvaltoihin.

Viimeinen lähetyspäivä Yhdysvaltoihin lähteville paketeille ja tavaraa sisältäville kirjeille on perjantaina 22. elokuuta.

Lue myös: HS: Postin jakeluauto varastettiin Helsingissä

Lue myös: Tiesitkö näitä faktoja? Asiantuntija kertoo, koska verottaja kiinnostuu second hand -kaupoistasi

Lue myös: Petunia kruunattiin maailman rumimmaksi koiraksi: 'Hän on lempeä sielu, joka rakastaa muita.'

Lähde: Posti

Kilpailut

Uusimmat

Error - Virhe: 0 - Voice.fi

Pahoittelut (virhe 0)

Hakemaasi sivua ei löytynyt. Käytä navigaatiota löytääksesi hakemasi sivun.