Aina silloin tällöin uutisoidaan kuvista, joihin on tallentunut jotain outoa ja ihmeellistä. Näin kävi myös erään viime kesänä otetun perhekuvan kohdalla. Kim Davidsonin ottamassa kuvassa nähdään kaksi aikuista ja neljä lasta. Mielenkiintoista on sen sijaan se, että todellisuudessa otoksessa on vain kolme lasta.
Neljännen lapsen uskotaan olevan 13-vuotias tyttö, joka hukkui juuri tuohon kohtaan vuonna 1915.
– Kuvan ottamishetkellä keskellämme ei ollut ketään. Paikalla oli vain kolme lasta, kertoo kuvassa ollut nainen.
Mitä mieltä sinä olet, onko haamu tallentunut perhekuvaan? Katso kuva täältä.
Lue myös: Valokuvat eri kulttuurien naisista ovat lumoavaa katsottavaa.
Lähde: Metro