Ranskalaiset ovat Euroopan haisevin kansa - miten kävi suomalaisten?

02.06.2015 17:31 - Mika Parikka

Lähes joka toinen ranskalainen tunnustaa, ettei käy suihkussa päivittäin. Tämän myös haistaa - ainakin, mikäli tuoretta tutkimusta on uskominen.

Vain 54 prosenttia ranskalaisista sanoi tuoreen tutkimuksen mukaan käyvänsä päivittäin suihkussa. Neljäsosa sanoi käyvänsä suihkussa kerran kahdessa päivässä, kun 11 prosenttia sanoi käyvänsä ainoastaan kerran kolmessa. Jopa kahdeksan prosenttia ranskalaisista suihkuttelee vain joka neljäs päivä.

Virginia Malletin mukaan ranskassa on vaikea myöntää ,että huonolla hygienialla on suora yhteys sairauksiin. Mallet on ranskalaisen hygienia yrityksen johtaja.
Uutislehti Le Figaro selvitti myös sen, että ranskalaiset ostavat vuodessa ainoastaan keskimäärin 600g saippuaa, kun esimerkiksi britit ostavat 1,4 kiloa.

Hollantilaiset, saksalaiset ja skandinaavit ovat puolestaan puhtaimpia, tutkimus osoittaa. Suomi sijoittui tutkimuksen kärkipäähän.

Lähde: The Financial Express

Kilpailut

Uusimmat