Kuva: Fotolia

Asioita, joita vain 80-luvulla syntyneet ymmärtävät

09.02.2016 11:45 - Pauliina Jokinen

Jos synnyt 1980-luvulla ja vartuit 1990-luvulla, saatat tunnistaa muutaman kohdan.

Synnyitkö 1980-luvulla ja elit lapsuus- tai teinivuotesi seuraavalla vuosikymmenellä? Silloin et ole voinut välttyä seuraavilta:

Hiuksiin laitettavat perhosklipsit olivat kova sana

Perhosklipseillä taaksepäin vedetyt hiukset olivat yhtä kova juttu

Saatoit olla vain Backstreet Boys tai Nsync-fani. Et molempia.

Titanic oli romanttinen draama, ei laiva.

Elämäsi ei ollut tarpeeksi sekaisin ennen kuin sinä "Spiced Up your Life".

Olit joku Spice Girlsin viidestä tytöstä. Valinta tehtiin luultavasti hiusvärisi mukaan, vaikka se ei välttämättä edes miellyttänyt itseäsi.

Avaruusoliot olivat luonnollinen osa elämää - E.T lainasi puhelintasi soittaakseen kotiin ja Mulder ja Scully tutkivat hämäriä sattumuksia ja Miehet mustissa tyhjensivät muistisi.

Maitomainokset olivat suuri hitti. Kaikki Suuret Nimet poseerasivat niissä.

Radioasemalle soitettiin ja toivottiin lempikappaletta, joka sitten nauhoitettiin kasetille.

Mikään ei aiheuttanut suurempaa raivokohtausta, kuin se, että joku perheestäsi nauhoitti juuri sen VHS:n päälle, jolle sinä olit taltioinut lempiohjelmasi.

Tiedät, että "Jyrki" on muutakin kuin miehen nimi.

Valokuvien kehittäminen vei viikon: veit filmin Anttilaan tai valokuvausliikkeeseen, odotit ja hait teetetyt kuvat viikon päästä.

Liian pitkä otsatukka laitettiin ponnarille pään päälle, eikä siinä ollut mitään noloa.

Vyölaukku ja pikkureppu olivat jotain todella tyylikästä.

Hame housujen päällä kuului myös trendivaatteisiin. Useimmiten se ostettiin valmiina yhdistelmänä.

Jalassa olivat usein nappiverkkarit, joiden auki repäiseminen oli todella hauskaa.

Tuttikaulakorut olivat tyylitietoisen valinta.

Lue myös: Seksileluja ja vessapaperia - Oscar-gaalan lahjakassien arvo (ja sisältö) on järjetön

Kilpailut

Uusimmat