Kuva: Fotolia

"Kauneushoitolahalvaus" voi viedä ambulanssilla sairaalaan - pelottavia tapauksia myös Suomessa

17.03.2016 15:45 - Iiro Myllymäki

Suomalaislääkäri tietää kaksi tapausta, joissa asiakas on kiidätetty kampaamosta sairaalaan.

Amerikkalainen Elizabeth Smith, 48, väittää saaneensa aivohalvauksen kampaamokäynnin hiustenpesun takia. Smith uskoo, että aivohalvaus johtui hänen niskansa liiallisesta taivuttamisesta hiustenpesun yhteydessä ja hän onkin nyt haastanut kampaamonsa oikeuteen.

Ensimmäiset oireet Smith huomasi kahdeksan päivää kampaamokäynnin jälkeen. Hänen vasemmasta kädestään ja jalastaan meni hetkeksi voimat, eikä hän pystynyt seisomaan. Kuusi päivää tämän jälkeen nainen kärsi voimakkaasta pahoinvoinnista ja oksentelusta.

Refinery29-sivuston mukaan oireisto tunnetaan nimellä ”beauty parlor stroke syndrome” (”kauneushoitolahalvaus”). Voimakkaan ja pitkäkestoisen pääntaivutuksen seurauksena nikamavaltimoon tulee repeytymä, mikä johtaa pahimmillaan aivohalvaukseen.

Suomessakin useampia tapauksia

Voice.fi haastatteli Helsingin yliopistollisessa sairaalassa Meilahdessa työskentelevää neurologian erikoislääkäriä Marjaana Tiaista. Hänen mukaansa valtimon repeytyminen on periaatteessa mahdollista aina, kun niskaa taivutetaan liikaa. Suomessakin kampaamon hiustenpesu on johtanut aivoverenkierron häiriöihin.

- Tiedän kaksi tapausta kahdenkymmenen vuoden urani ajalta, mutta uskon tapauksia olevan enemmänkin. Tietämässäni kahdessa tapauksessa potilas on tuotu kampaamosta ambulanssilla sairaalaan, koska hänelle on tullut tilapäinen aivoverenkierron häiriö, Tiainen kertoo.

Kampaamokäynnin johtaminen kyseisiin oireisiin on kuitenkin harvinaista. 

Oireet joko heti tai vasta päivien päästä

Tiaisen kokemat tapaukset eroavat Smithin tapauksesta tilapäisyydellään. Suomalaispotilaille ei siis päässyt kehittymään aivohalvausta, joka voisi johtaa vakaviinkin pysyviin oireisiin. Suomalaispotilaiden oireet, kuten voimakas huimaus, pahoinvointi ja katseen kohdistamisen vaikeudet, poistuivat muutamassa tunnissa. Tiaisen mukaan potilaat eivät syyttäneet kampaajiaan eivätkä vaatineet heiltä korvauksia.

Oireet voivat Tiaisen mukaan alkaa myös viiveellä, kuten Smithille oli käynyt. Oireisiin johtavassa kehityskulussa ensin nikamavaltimoon muodostuu pitkittäissuuntainen repeämä. Sen jälkeen valtimoon muodostuu hyytymä, joka voi tukkia kyseisen suonen. Oireet alkavat, kun suoni on tukkiutunut. Tukkiutumiseen voi mennä hetki tai useita päiviä.

Ei kampaajien yleisessä tiedossa

Eräs 30 vuoden kokemuksen omaava suomalaiskampaaja ei itse ole koskaan kuullut vastaavanlaisista tilanteista eikä usko, että asia olisi yleisesti suomalaiskampaajien tiedossa. Uransa aikana hän on pessyt asiakkaan hiukset vain "pari kertaa" niskaa taivuttamatta. Tällöin asiakas on ollut tuolilla polvillaan kasvot kohti pesuallasta. Tällä tavalla hiuksia pestäessä myös asiakkaan kasvot kastuvat, joten menetelmä ei ole yleinen.

- Olisi hyvä, jos pään liiallisen taivuttamisen riskit tulisivat paremmin ihmisten tietoisuuteen. Toki maalaisjärkikin sanoo, ettei niskaa saa käännellä ja väännellä miten tahansa, kampaaja sanoo.

Lue myös: Playboy-kartano menetti yhden tähdistään - 34-vuotias mallikaunotar menehtyi aivohalvaukseen

Lähteet: Refinery29, Buzzfeed

Kilpailut

Uusimmat