Etsi
TikTokissa julkaistu video on kerännyt jo 2,8 miljoonaa katselukertaa.
Naisen mukaan kampaaja pyysi häntä lähettämään selfien, jonka tämä voisi jakaa omalla tilillään.
TikTokissa julkaistu video on kerännyt hurjan määrän katselukertoja.
Arveluttaako ajan varaaminen? Haastattelimme kauneus- ja hyvinvointialan ammattilaisia siitä, kuinka koronavirus vaikutti heidän arkeensa ja kuinka se huomioidaan vastaanotolla.
Kuten monen muunkin, myös vantaalaisen Tanja Salosen työt loppuivat kuin seinään maaliskuussa. Infotekstit toivat taas uuden asiakasvirran, vaikka Salonen ei sitä osannut odottaa.
Neija Välilä leikkasi itselleen otsatukan kampaajaystävänsä neuvoessa etänä. Videon saama suosio yllätti naisen täysin.
Videota on jaettu pelkästään Facebookissa yli 80 000 kertaa.
Hyvällä tupeerauskammalla ja oikeaoppisella käytöllä olet jo pitkällä.
Hiuksia kasvattaessa kampaamokäyntejä on hyvä harventaa hieman.
Jessica Bray kertoi, että kampaamo vaalensi hänen hiuksiaan aivan liikaa, minkä jälkeen ne alkoivat putoilemaan pois.