Kevätjuhlavideo vuodelta 1989 julkaistiin – missä ovat nämä muusikot nyt?

YouTubessa on julkaistu video Jalasjärveläisen koulun kevätjuhlasta vuodelta 1989.

Julkaistu:

Koulujen kevätjuhlissa nähdään monesti esiintymässä koulun musikaalisesti lahjakkaita oppilaita. Yleensä yleisö odottaa kuitenkin vain juhlan loppua ja sen jälkeen alkavaa kesälomaa, ja siksi he eivät aina osaa arvostaa upeita esityksiä, vaikka sellaisen näkisivät.

Nyt Jalasjärveläisen koulun keväjuhlassa 1989 nähty musiikkiesitys saa uuden mahdollisuuden, sillä joku on ladannut esityksen YouTubeen viime viikolla. Jalasjärvellä todistuksiaan odottaneet oppilaat ovat nähneet kunnianhimoisen syntikkapoppiesityksen, jolle vuosikymmenet ovat tehneet vain lisää oikeutta. Nyt 2016 retrobuumin ollessa kuumimmillaan oheinen video näyttää, että Suomessa on jo 1989 tehty upealla otteella syntikkamusiikkia.

Video on ajankohtainen myös siksi, että tässä kuussa julkaistiin tieto, että syntetisaattorimusiikin suurimpiin ikoneihin kuuluva Jean-Michel Jarre saapuu esiintymään Suomeen. Luultavasti Jarrekin on innoittanut Jalasjärven duoa.

Katsokaa video alta ja ihastukaa.

YouTube video

Jos joku tietää, ketkä ovat videon muusikot, voi siitä ilmoittaa toimitukselle uutisen kommenttiosiossa.