Korkeasaaren eläintarha tiedottaa iloisesta perhetapahtumasta: manulinaaras Mimi on pyöräyttänyt kolme potraa pienokaista.
Eläintarhan henkilökunta havaitsi pentujen syntymän toukokuun alussa, kun Mimi alkoi viettää paljon aikaa pesäpöntössään. Myöhemmin sen nähtiin kantavan yhtä pentua suussaan.
Kesäkuussa pesään kurkistettaessa varmistui, että poikasia on kolme.
Lue myös: Pelastetut kuutit saivat Korkeasaaressa toisen mahdollisuuden – nyt koitti jälleen vapaus
Lue myös: Eläinhoitolat täyttyvät alkukesästä ”hylätyistä” poikasista – apua tarvitaan vain näissä tapauksissa
Eläintarhan mukaan poikaset ovat kolme viikkoa sitten alkaneet liikkua pesän ulkopuolella, ja viime perjantaina emo johdatti ne ensimmäistä kertaa ulkoilemaan.
Pennut päästiin tarkistamaan emon ollessa aamuisella ruoanhakumatkallaan ulkona. Pennut saivat tunnistussirut ja matolääkkeen. Samalla poikaset punnittiin, tunnistuskuvattiin ja niiden sukupuolet tarkistettiin.
Yksi pennuista on uros ja kaksi naaraita.
– Tämä on manuliparin tähän asti isoin pentue, ensin niille syntyi yksi pentu ja toisessa pentueessa oli kaksi pentua, kertoo eläintenhoitaja Jonne Stenroth.
Korkeasaaren manulit kuuluvat tiedotteen mukaan eurooppalaisten eläintarhojen EEP-suojeluohjelmaan, jolla pyritään kasvattamaan elinvoimainen eläintarhakanta huonosti tunnetun ja piilottelevaa elämää luonnossa elävän manulin tulevaisuuden turvaamiseksi.
Lue myös: Suloinen perhetapahtuma Korkeasaaressa – tulokas on tärkeä lajin suojelulle
Lue myös: Iloinen perheenlisäysuutinen Korkeasaaresta: ensimmäiset kuvat harvinaisista kaksosista julki
Mimin pennut varttuvat emonsa hoivissa 8–9 kuukauden ikäisiksi, jonka jälkeen ne muuttavat toisiin eläintarhoihin niille suojeluohjelmaa hallinnoivan lajikoordinaattorin valitsemien puolisoiden luokse.
Alla olevassa linkissä Korkeasaaren julkaisema video pennuista, mutta varoitus: katsominen aiheuttaa todennäköisesti hallitsematonta lässytystä ja kyyneleitä.