Etsi
Kondomista on muuhunkin kuin pelkäksi ehkäisyvälineeksi.
Työhaastattelussa saattaa sattua ja tapahtua.
Kirje osoittaa sen, että todellista rakkautta on olemassa.
Tavallisella kaduntallaajallakin käy pumppu tiuhaan, kun on aika hypätä laskuvarjolla neljästä kilometristä. Videolla nähtävä isoäiti ei ollut tempusta moksiskaan.
Amerikkalainen nuori postaa Instagram-tililleen taidonnäytteitään meikkaamisesta. Meikkijätti lähestyi häntä tarjouksella, jota se on aiemmin tarjonnut lähinnä suurille kuuluisuuksille.
Area 51 on Yhdysvaltain Nevadassa sijaitseva suljettu alue, jossa on väitetty muun muassa olevan ufoja.
Mallimaailmassa plusmallien nousu on ollut huimaa.
Kahden suuren virvoitusjuomavalmistajan toiminnasta on julkaistu selvitys, jonka mukaan yritykset olisivat valmiita vääristämään totuutta sokerijuomien terveysriskeistä.
Jotkut ottavat tatuointeja hetken mielijohteesta, mutta monet miettivät niitä tarkkaan ja harkiten. Onhan tatuonti lähtökohtaisesti ikuinen koriste iholla.
Laitteesta on tällä hetkellä huudettu 80 euroa.