Etsi
Emojit ovat nousseet sosiaalisessa mediassa suureksi puheenaiheeksi.
Videolla täysin huulipunassa oleva pikkupoika syyttää tapahtuneesta nerokkaasti siskoaan, niin kuin jokainen tekisi.
Artistit palasivat Vain elämää -sarjan kuvauksista kesäkuussa.
Nuori tyttö esittelee keinon, jonka avulla nippusiteen saa rikottua nopeasti.
Vakavasti sairastuneen opettajan hoidot päätettiin lopettaa, jolloin koko koulu tahtoi järjestää hänelle kauniin yllätyksen.
Kauhu voi joskus olla liikaa, myös elokuvissa.
Hiusten avaaminenkin voi olla taidetta.
Meksikolaisen arkkitehdin luomus tekisi kuuluisista hautakammioista upeita nykyaikaisia koteja.
Osa nettikeskustelijoista pitää ala-asteen opettajan asuvalintaa liian seksikkäänä töihin. Toisten mielestä työasusta ei olisi edes kuulunut nousta kärhämää.
High five on tunnettu manööveri esimerkiksi urheilussa onnistuneen suorituksen jälkeen.