Kaikki ansiopäivärahaa saavat eivät ole oikeutettuja samaan määrään etuuspäiviä.
Työttömyyskassa voi maksaa ansiopäivärahaa enintään joko 300, 400 tai 500 päivältä. Enimmäisajan pituuteen vaikuttavat erityisesti henkilön työhistoria sekä tietyissä tapauksissa ikä.
Lue myös: ”Tavallista suurempia pakkauksia myös perheille” – tänne aukee Suomen toinen Prisma Tukku
Lue myös: Sinebrychoffilta hurja määrä uutuuksia – nämä juomat saapuvat kauppoihin nyt
Lyhyimmillään ansiopäivärahaa voi saada 300 etuuspäivältä, jos työhistoriaa on enintään kolme vuotta. Yli kolme vuotta kestänyt työhistoria puolestaan oikeuttaa lähtökohtaisesti 400 päivän enimmäisaikaan.
Pisin eli 500 päivän enimmäisaika on mahdollinen, jos henkilö on täyttänyt 58 vuotta ennen työssäoloehdon täyttymistä ja hänellä on vähintään viiden vuoden työhistoria viimeisen 20 vuoden ajalta.
Pelkkä 58 vuoden ikä tai pitkä työura ei siis vielä takaa pisintä mahdollista ansiopäivärahakautta. Ratkaisevaa on se, milloin ikä- ja työhistoriaehdot täyttyvät suhteessa työssäoloehdon täyttymiseen. Jos henkilö täyttää 58 vuotta vasta työssäoloehdon täyttymisen jälkeen, 500 päivän enimmäisaikaa ei kyseisellä päivärahakaudella myönnetä.
– 500 päivän enimmäisaika ei ala automaattisesti 58-vuotispäivästä. Ratkaisevaa on, onko henkilö täyttänyt 58 vuotta ennen työssäoloehdon täyttymistä ja löytyykö häneltä vaadittu työhistoria, A-kassan hallintojohtaja Kaisa Tikka kertoo.
Lue myös: Erikoisjoukot julkaisi uudet kokelaat – yllättävien nimien joukossa myös kansanedustaja
Lue myös: Suosikkihahmo palaa Sykkeeseen kahdeksan vuoden tauon jälkeen – kohtalo jäi aiemmin mysteeriksi
Enimmäisaika määritetään, kun ansiopäivärahan maksaminen alkaa, eikä se muutu kesken saman päivärahakauden. Esimerkiksi myöhemmin täytetty 58 vuoden ikä tai karttunut työhistoria ei pidennä jo alkanutta enimmäismaksuaikaa.
300 ja 500 päivän välillä on peräti 200 etuuspäivän ero, mikä vastaa täydessä työttömyydessä noin 40 maksatusviikkoa. 300 ja 400 päivän ero puolestaan tarkoittaa noin 20 maksatusviikkoa.
Oman tilanteensa enimmäisajan voi tarkistaa ansiopäivärahapäätöksestä. A-kassa huomioi päätöstä tehdessään sekä työhistorian että mahdollisen 500 päivän enimmäisaikaan oikeuttavan ikäehdon.
Etuuspäivät eivät kuitenkaan vastaa suoraan kalenteripäiviä, sillä esimerkiksi osa-aikatyön aikana maksettava soviteltu ansiopäiväraha kuluttaa enimmäisaikaa yleensä hitaammin.