Kuva: Fotolia

Miten valita oikeanrotuinen koira lapsiperheeseen? Kasvattaja neuvoo

07.05.2016 10:15 - Rea Tallgren

Koiraa ei kannata valita vain sen takia, miltä se näyttää. Myös monia muita ominaisuuksia kannattaa punnita hyvin tarkkaan.

Päivi Felixon on kasvattanut koiria 20 vuoden ajan. Hän kertoi Lapsimessuilla monia erilaisia vinkkejä muun muassa siihen, miten valita lapsiperheeseen oikeanrotuinen koira. 

Felixonin mukaan on olemassa helpommin lapsiperheeseen sopivia koiria, mutta tärkeintä on kuitenkin yksilön sopiminen perheeseen. Hän neuvoo, että kannattaa myös miettiä, millainen oma perhe jo on.

- Jos perhe on liikunnallinen, ei välttämättä kannata ottaa koiraa, joka ei jaksa liikkua.

Felixonin mukaan nartut ovat monessa rodussa hieman pienempiä ja joskus kärsivällisempiä. Uroksilla puolestaan saattaa olla jaksamista ja “huumoria” enemmän.

Hänen mukaansa kannattaa kysellä kasvattajilta ja rodun harrastajilta tietoja koirista. Felixon ei suosittele ottamaan koiraa, jonka taustoja ei tiedä.

- Pentujen hyvä puoli on se, että niillä tuskin on vielä huonoja kokemuksia esimerkiksi lapsista. Toisaalta aikuiset koirat osaavat monesti jo perusasiat ja raisu pentuaika jää välistä, hän summaa.

Lue myös: Freddy on Britannian isoin koira - katso hätkähdyttävä video jättiläisestä

Kilpailut

Uusimmat

Error - Virhe: 0 - Voice.fi

Pahoittelut (virhe 0)

Hakemaasi sivua ei löytynyt. Käytä navigaatiota löytääksesi hakemasi sivun.