Kuva: Fotolia

Haaveiletko lomasta kotona? Kuusi vinkkiä tekevät siitä täydellisen

30.05.2016 23:15 - Pauliina Jokinen

Lomalla ei tarvitse matkustaa kauaksi, jotta siitä saisi kaiken irti.


Kuten kaikkiin lomiin, myös kotilomaan kannattaa valmistautua. Sen ei tarvitse tarkoittaa stressaamista tai minuuttiaikatauluja, vaan sen miettimistä, mihin aikansa haluaisi mahdollisesti kuluttaa.

Hyvä loma on sopivassa suhteessa rentoutta, uusia kokemuksia ja vapautta tehdä mitä itse haluat.

Tutustu kotikaupunkiisi

Monessa kaupungissa järjestetään erilaisia tutustumiskierroksia. Googleta, mitä sinun kaupunkisi tarjoaa.

Esimerkiksi Helsingissä on viikonloppuisin mahdollista osallistua ilmaiselle kävelykierrokselle, jonka aikana pääset kurkistamaan kaupunkia turistin silmin ja saat historiapläjäyksen kotikulmiltasi.

Vuokraa palju

Tekisikö mieli lillua lämpimässä vedessä ja juoda muutama olut hyvässä seurassa? Paljun vuokraaminen on hyvinkin kohtuuhintaista, jos kustannukset voi jakaa isomman porukan kesken. Edullisimmillaan paljun vuokra vuorokaudeksi on alle 100 euroa.

Varaa kotiin herkkuruokia

Valmistaudu lomaan käymällä kaupassa. On ihanaa, kun pakastimesta löytyy jäätelötuutteja ja kaapista limpparia. Laita jo ajoissa jääpaloja pakkaseen - kuuluvathan ne lomajuomaan. Sitten vain grilli kuumaksi!

Käy kirjastossa ja viritä riippukeinu

Voiko mikään olla rentouttavampaa kuin hyvään kirjaan uppoutuminen? Jos sen voi vielä tehdä riippukeinussa maaten, on päivä täydellinen.

Vuokraa pyörä

Tai huolla omasi kuntoon. Pyöräile lähimmälle järvelle, pakkaa eväät mukaan ja pulahda uimaan.

Vieraile maatilalla

Usein kodin läheisyydestä löytyy eläintiloja, huviloita, maatiloja tai muita elämyksiä, joissa et ole vielä ehtinyt piipahtaa. Tarkista, milloin paikoissa on aktiviteetteja tarjolla ja vietä päivä maalaismaisemassa.

Lue myös: Euroopan parhaat rannat listattiin - ykkönen yllättää

Kilpailut

Uusimmat