Kuva: Fotolia

Miksi kissat kehräävät? Tyytyväisyyden lisäksi tavalla on synkempi merkitys

09.07.2017 17:45 - Tiina Svensk

Kehrääkö kissa, jos kukaan ei ole kuuntelemassa sitä? Filosofiseen kysymykseen löytyy vastaus tieteestä.

Monien mielestä kissat kehräävät osoittaakseen tyytyväisyyttä ja onnellisuutta. Todellisuudessa syyt kehräämiseen voivat olla kuitenkin paljon laajemmat, kertoo tiedesivusto IFL Science.

Täysikasvuiset kissat kehräävät yleensä ihmisen tai toisen kissan läheisyydessä. Kissat voivat kuitenkin kehrätä myös ollessaan yksin: esimerkiksi syödessään. Kehrääminen ei kuitenkaan aina ole osoitus tyytyväisyydestä.

Osa tutkijoista on saanut selville, että kissa voi kehrätä myös ollessaan kivuissa. Eläinlääkäreiden mukaan kissat ovat kehränneet myös juuri ennen kuolemaansa. Kissa voi myös piilottaa loukkaantumisensa kehräyksen taakse: pieni eläin pyrkii näyttäytymään siten terveempänä suojautuakseen petoeläimiltä.

Lue myös: Kärsiikö kissa tai koira kuumasta kesäilmasta? Tunnista huolestuttavat oireet

Lue myös: Kahdet "kasvot" omaava kissa hurmaa Instagramissa - katso suloiset otokset

Lähde: IFL Science

Kilpailut

Uusimmat