Kuva: Fotolia

Terveellinen jäätelöherkku valmistuu helposti kotona – et tarvitse kuin yhden raaka-aineen

10.07.2017 15:45 - Henna Koste

Vegaanisille herkuille on syytä antaa mahdollisuus, vaikka ruokavaliota ei aikoisi tiukkapipoisesti noudattaakaan.

Vegaaninen ruokavalio nostaa jatkuvasti päätään ja sen noudattaminen käy jatkuvasti helpommaksi ja hauskemmaksi. 

Kesän terveellisin herkku valmistuu kehnommankin kotikokin keittiössä. Vegaanista jäätelöä kutsutaan myös nimellä nice cream. Yksinkertaisimmillaan se syntyy vaikka yhdestä banaanista. Pakastetut hedelmät surautetaan blenderissä jäätelömäiseksi massaksi. Jotta blenderi pyörii paremmin, voit lorauttaa sekaan esimerkiksi tilkan kookoskermaa. Banaanijäätelöä voi maustaa esimerkiksi maapähkinävoilla, kaakaojauheella tai karpaloilla.

Kokeile The Pretty Bee -bloggaajan banaani-ananasjäätelöä

2 dl pakastettua banaania

2 dl pakastettua ananasta

2 rkl kookoshiutaleita

Laita pakastetut banaanin ja ananaksen palat blenderiin. Surauta tasaiseksi jäätelömäiseksi massaksi. Tähän voi mennä useita minuutteja. Koristele halutessasi kookoshiutaleilla.

Resepti:

The Pretty Bee

Lue myös: Alkoholipitoinen, vesimelonista valmistettu mehujää on kesän viilein herkku - katso ohje

Lue myös: Samppanja-viinirypäleet ovat kesän helpoin ja maukkain bileherkku - katso helpot ohjeet

Kilpailut

Uusimmat