Kuva: Fotolia

Loistava pizza syntyy ilman lihaa - katso resepti punajuuri-vuohenjuustopizzaan

18.10.2017 16:15 - Henna Koste

Maistuva pizza ei kaipaa lihaa täytteeksi.

Lihaton lokakuu on nostanut suosiotaan vuosi vuodelta. Docventures-ohjelman innoittamana suomalaiset ottivat haasteen vastaan muutama vuosi sitten, eikä loppua näy.

Jos olet tottunut lihansyöjä ja ideasi on lopussa, kokeile herkullista punajuuri-vuohenjuustopizzaa. Kiireisenä päivänä kasvispiirakat toimivat myös erinomaisesti. Pizzan päällä toimivat monet juurekset. Jos sinulla on hoppu, oikaise valmispohjalla. Muuten pohjalle kannattaa antaa aikaa, sillä se kruunaa koko pizzan.

Pohja

12 g hiivaa

3 dl vettä

1 rkl fariinisokeria

2 tl suolaa

4 dl durumvehnäjauhoja

2,5 dl vehnäjauhoja

1 rkl oliiviöljyä

Kastike

5 tuoretta, kypsää tomaattia

1 basilikaruukku

ripaus timjamia, oreganoa ja mustapippuria

1 tl suolaa

1 rkl oliiviöljyä

Täyte

500 g raastettua juustoa

5 punajuurta

200 g vuohenjuustoa

Liota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää suola, sokeri ja jauhoja, ja vaivaa kunnes taikina ei enää tartu käsiisi. Kaada joukkoon öljy. Vaivaa taikinaa viisi minuuttia. Älä pinnaa, lopputulos on sen arvoinen. Anna kohota yön yli jääkaapissa. Jaa pizza neljään osaan. Kauli niin ohuiksi pohjiksi kuin ikinä osaat. 

Tee kastike. Ota tomaateista siemenet pois. Surauta kastikeaineet tasaiseksi massaksi blenderissä. 

Kuori punajuuret ja viipaloi ne mandoliinilla ohuiksi. Paloittele vuohenjuusto. Raasta juusto. Levitä pohjan päälle kastike. Lisää täytteet.

Laita pelti kylmään uuniin. Lämmitä uuni 250 asteeseen. Paista pizzaa noin 6-8 minuuttia. 

Lue myös: Pilaatko sinäkin perunamuusin tietämättäsi pienillä virheillä? Yksinkertaisilla vinkeillä onnistut

Kilpailut

Uusimmat