Kuva: Fotolia

Sorrutko sinäkin? Asiantuntija paljastaa yleisimmät etikettivirheet

02.12.2017 19:15 - Katariina Auvinen

Lautasliina tulisi asettaa syliin, mutta sitä ei saa nostaa pöydälle vessaan lähtiessä.

Etiketti-asiantuntija Jodi Smith paljastaa, että ihmiset monesti tekevät etikettivirheitä ymmärtämättä sitä edes. Smith kertoo esimerkkinä sen, että suurin osa ihmisistä asettaa ravintolassa lautasliinan syliinsä, mutta poistuessaan vessaan se saatetaan nostaa pöydälle. 

- Lautasliina pitäisi kuitenkin laittaa aina penkille, kun poistut esimerkiksi vessaan. Tämä siksi etteivät tahrat näy muille ruokailijoille, Smith paljastaa The List -julkaisulle. 

Jos sinut myös kutsutaan juhliin, virallisesti vieraan pitäisi lähettää kortti kiitokseksi vuorokauden sisällä juhlien päättymisestä. Smith muistuttaa myös ettei juhliin tulisi saapua ikinä ilman vieraslahjaa. 

- Pidä huoli, että ehdit ostaa kukkia tai edes viinipullon, asiantuntija sanoo. 

Usein juhlissa kilautetaan laseja yhteen, mutta tätä ei saisi tehdä ilman juhlien järjestäjää. Kilistäminen pitäisi lähteä kokonaan juhlien järjestäjästä, joten älä ota omiin käsiisi valtuuksia tässä asiassa. 

(kuva: Fotolia)

Ruokailuvälineet aiheuttavat hienoissa ravintoloissa päänvaivaa, mutta muistisääntönä on aloittaa ruokailu aina uloimmista. Lusikkaa tulisi pidellä samalla tavalla kuin kynää ja keittoa pitää lusikoida sinusta poispäin. 

Treffailussa on hyvin suuri riski tehdä etikettivirhe. Asiantuntija Diane Gottsman kertoo, että esimerkiksi siihen, kumman pitäisi maksaa ravintolalasku, on yksinkertainen sääntö. 

- Se osapuoli, joka on kutsunut toisen treffeille on myös vastuussa maksamisesta, Gottsman kertoo ykskantaan. 

Lue myös: Onko naisen sopivaa pukeutua häihin mustaan? Tyyliasiantuntijat vastaavat

Lähde: The List

Kilpailut

Uusimmat