Kuva: Shutterstock

Kannusta lapsiasi kehopositiivisuuteen - 3 tärkeää sääntöä

05.05.2019 15:15 - Karoliina Kotala

Vanhempi pystyy vaikuttamaan merkittävästi siihen, miten lapset kokevat oman kehonsa.

Lapset kokevat nykyisin yhä nuorempina ulkonäköpaineita ja saavat ikäviä vaikutteita ympäristöstä. Siksi vanhempien rooli positiivisen kehonkuvan luomisessa koostuukin nykyaikana entisestään. Alla psykologi Emma Kennyn ohjeet vanhemmille:

Älä leimaa huonoja ja hyviä ruokia

Lasten ei tulisi huolehtia lihottavista tai vältettävistä ruoista. Vanhemmat tehtävä on tarjota lapselle terveellistä ravintoa eikä herkuttelu toisinaan ole vaaraksi, jos ruokavalio muutoin on kunnossa. Lapsen ei tulisi koskaan ansaita herkkuja eikä ruokaa saisi käyttää palkintona. Älä myöskään leimaa joitain ruokia huonoiksi tai hyviksi.

Ole avoin ja rehellinen

Lapset eivät voi välttyä nykyajan pinnalliselta ulkonäkökulttuurilta, joten puhukaa asiasta avoimesti. Kerro ja näytä, että viihdetaivaan tähtien kuvia usein kuvakäsitellään ja puhukaa laihduttamisen vaaroista.

Puhu positiivisesti itsestäsi

On turha saarnata lapselle, että hän on hyvä sellaisena kuin on, jos itse olet aloittamassa joka viikko uutta laihdutuskuuria. Koko perheen positiivinen suhtautuminen omiin kehoihinsa on merkittävä tekijä terveen omakuvan kehittymisessä. Kehu lastesi ulkoista olemusta, mutta muista myös puhua kauniisti itsestäsi aina heidän kuullen.

Lähde: Closer

Lue myös: Maailman rauhoittavin väri selvisi - käyttäisitkö sinä kotisi sisustuksessa?

Kilpailut

Uusimmat