Kuva: Shutterstock

Tiedätkö koiranpennun oikean luovutusiän? Sopiva aika ehkäisee vakavia ongelmia

27.09.2019 15:15 - Henna Koste

Lukuisat tutkimukset tukevat yhtä ja ainoaa oikeaa pennun luovutusikää.

Pentuaikana koira kehittyy nopeasti ja siihen vaikuttaa vuorovaikutus ympäristön kanssa. Eläinten käyttäytymistieteen dosentti Katriina Tiira pureutuu tuoreessa kirjassaan muun muassa koiran kehitykseen vaihe vaiheelta. Koirien käyttäytyminen ja persoonallisuus -kirjassa (Tammi) puidaan myös pennun sopivaa luovutusikää, joka herättää tasaisesti keskustelua. 

Tiira toteaa, että Suomessa ja monissa muissakin maissa uuteen kotiin luovutettavan koiranpennun suositeltava ikä on kahdeksan viikkoa. 

"Myöhäinen luovutusikä, esimerkiksi 10 tai 12 viikkoa, on kuitenkin yleistynyt viime vuosina joidenkin rotujen kohdalla, ja myöhäisen luovutusiän haittoja on alettu kyseenalaistaa", Tiira kertoo.

Tuoreessa laajassa tutkimuksessa optimaalisesta luovutusiästä tuettiin kuitenkin kahdeksan viikon luovutusikää. Tämän ikäisenä luovutetuilla pennuilla on aikuisena vähemmän pelokkuuta ja aggressiivisuutta kuin 9-12 tai 13-16 viikkoisina luovutetuilla pennoilla, kirjassa kerrotaan. 

Myöhäinen tai hyvin varhainen erottaminen emosta (esimerkiksi 6-viikkoisena tai nuorempana) saattavat aiheuttaa ongelmia koiran myöhemmällä iällä. Ne voivat olla pakko-oireista käytöstä (niihin taipuvaisilla roduilla) tai pahimmillaan sairastavuutta. 

"Tutkimuksen mukaan kahdeksan viikkoa on edelleen paras luovutusikä - pentu on tarpeeksi iso kestämään äkillisen eron emästä ja sisaruksista, mutta tarpeeksi nuori saadakseen riittävästi sosiaalistamista uudessa ympäristössä."

(kuva: Tammi)

Lue myös: Onko nyt kaikki nähty? Koira valittiin pormestariksi Yhdysvalloissa

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat