Kuva: Shutterstock

Raasta, hauduta, soseuta - voit säästää satoja euroja

01.07.2023 16:15 - Jenni Tuusjärvi / jenni.tuusjarvi@bauermedia.fi

Parhaat päivänsä nähnyttä kasvista ei kannata heittää pois, sillä sen voi hyödyntää monin tavoin keittiössä. Samalla kukkaro kiittää.

Pehmennyt tomaatti ei houkuttele raikkaassa salaatissa, eikä nahistunutta porkkanaa haluaisi laittaa suuhunsa. Jos yrtit ovat päässeet nuupahtamaan, niiden kohtalona on biojäteastia.

Suomalaiset heittävät syömäkelpoista ruokaa roskiin yli 20 kiloa henkilöä kohden, mikä tekee vuodessa yli sata miljoonaa kiloa turhaa jätettä. Ja tämä määrä tulee ainoastaan Suomesta.

Maailmanlaajuisesti ruokaa päätyy hukkaan noin 1,3 miljardia tonnia, mikä tarkoittaa noin kolmannesta kaikesta tuotetusta ruoasta. EU:n alueella ruoasta heitetään pois noin viidennes.

Luonnonvarakeskuksen mukaan hävikkiä syntyy, koska talouksissa ei juurikaan suunnitella ostoksia etukäteen. Myös viitsimättömyys ja heikentyneet keittiötaidot kasvattavat hävikkiä.

Ja lovea lompakossa. Suomalaiset kotitaloudet heittävät nimittäin vuosittain satoja euroja roskiin ruoan muodossa. Valtakunnallisesti puhutaan siis noin 500 miljoonasta eurosta.

Kotitaloudet ovat suurin ruokahävikin tuottaja. Ne tuottavat noin kolmanneksen Suomen ruokahävikistä.

Hävikkifoorumi-hankkeen koordinaattorina työskentelevän Jenni Vainiorannan mukaan valtaosa kotitalouksien ruokahävikistä tulee vihanneksista, juureksista, hedelmistä, marjoista ja kahvista.

- Luonnonvarakeskuksen viime vuonna tekemässä selvityksessä ilmeni, että kahvi muodostaa 13 prosenttia kotitalouksien ruokahävikistä, Vainioranta kertoo.

Selvityksen mukaan kotitalouksissa kaadetaan lavuaarista alas keskimäärin 2,5 litraa valmista kahvia vuodessa. Tämä tarkoittaa noin kahta pannullista juomaa.

Ruokahävikin taklaaminen ei tapahdu hetkessä, eikä se aina ole välttämättä helppoakaan. Vainiorannan mukaan suunnitelmallisuus on yksi keskeisin keino hävikin minimoinnissa.

- Suunnittelemalla paremmin arkea pystyy vähentämään hävikkiä. Miettii etukäteen, mitä perheessä syödään tulevina päivinä. Myös kauppalistaa käyttämällä ja listassa pysymällä hävikki pienenee, Vainioranta neuvoo.

Hänen mukaansa hävikin vähentäminen on yhdistelmä suunnitelmallisuutta ja luovuutta. Reseptejä ei aina tarvitse noudattaa kirjaimellisesti, vaan niitäkin voi soveltaa kotona olevien raaka-aineiden mukaan.

Luovuutta tarvitaan myös ruoantähteiden ja jämien hyödyntämiseen, jotka unohtuvat helposti jääkaapin uumeniin. Se on yksi tehokkaimmista tavoista taklata omaa hävikkiä.

- Rohkeus, luovuus ja suunnitelmallisuus kunniaan, sillä pääsee jo pitkälle, hän summaa.

Miten vihanneslaatikkoon unohtuneet kasvikset voisi hyödyntää?

Saasyödä.fi -verkkosivustolle on kerätty hävikkiruokareseptejä, jotka auttavat avaamaan silmät parhaat päivänsä nähneiden kasvisten hyödyntämiselle.

- Hyvin kypsyneet ja pehmenneet hedelmät sekä marjat voi hyödyntää smoothieissa.

- Nahistuneet juurekset sopivat pataruokiin hautumaan tai uunijuureksiksi.

- Ylijääneet perunat paistuvat seuraavana päivänä pannulla.

- Hyvin kypsyneestä banaanista saat tehtyä suussasulavan banaanileivän.

Mikäli video ei näy, voit katsoa sen täältä.

Vähennä henkilökohtaista ruokahävikkiäsi, kasvis kerrallaan!

Artikkeli on julkaistu ensimmäisen kerran 13.2.2022.

Lue myös: Liian moni suomalainen heittää vieläkin biojätteet sekajätteeseen - mistä tämä johtuu?

Lue myös: Kolumni: Jätin kuukaudeksi punaisen lihan ja kanan - asiantuntija kommentoi havaintojani

Kilpailut

Uusimmat