Kuva: Lotta Nohteri
Lotan retroyksiö hurmaa yksityiskohdillaan: "Joku on joskus sanonut, että kotini voisi melkein olla museo"
Suomalaisten kotona -juttusarjassa esitellään suomalaisten erilaisia sisustustyylejä.
- Yksiön sisustamisessa tuli nopeasti selväksi, että kaikilla huonekaluilla täytyy olla käyttöä muutenkin kuin silloin tällöin.
Näin toteaa yksiössä asuva Lotta Nohteri, jonka kodissa näkyy vahvasti kirppistely, käsityöt ja tarinat. Vaikka hänen kotinsa on sisustettu käytännöllisyyttä ajatellen, on kauneus edelleen osa kokonaisuutta.
- Esimerkiksi tuunattu puhelinpenkki on tarpeeton itse puhelinpenkkinä. Siinä on kuitenkin yllättävä määrä säilytystilaa, ja hyvä paikka kasville, Nohteri toteaa Voice.fi:lle.
Moni kokee yksiön sisustamisen haastavana rajallisen tilan vuoksi. Nohteri sanoo, että sortui aluksi samaan virheeseen kuin moni muukin, eli sisustaen niin, että tavarat ovat seinien myötäisesti. Sitten löytyi ratkaisu, joka on herättänyt kiinnostusta myös hänen sosiaalisessa mediassa.
- Tein erilliset alueet ainoaan isoon huoneeseen. Käänsin olohuonenurkkaukseni nojatuolit pois seinustalta, keskemmälle huonetta jakamaan tilaa, Nohteri kertoo esimerkin ideastaan.
Lotta Nohteri hyödyntää nuojatuoleja muun muassa tilanjakajina. (kuva: Lotta Nohteri)
Nohteri myös kokee, että rajallinen tila ei suinkaan ole ongelma, sillä näin valinnanvaikeutta ei tule liiaksi.
- Aluksi tilan sisustaminen voi tuntua isolta tehtävältä, mutta ainakin näillä neliöillä minä huomasin nopeasti mikä toimii. Toki nyt alkaa olla tila aika täynnä.
Asuintila jakautuu selkeisiin osioihin sisustusratkaisujen ansiosta. (kuva: Lotta Nohteri)
Yksiön sisustaminen on vaatinut Nohterilta myös kompromisseja.
- Moni ei selviäisi ilman sohvaa, mutta asun yksin ja sängyllä loikoilu on ihan riittävää. Kirppisten ohella onkin tärkeää myös tismalleen sopivat säilytysratkaisut ja esimerkiksi nojatuolit, jotka ostin uutena, Nohteri sanoo.
Nohterin asunnossa keittiö on erillisessä tilassa, josta hän on tyytyväinen. Näin tiskaamattomat tiskit voi jättää eri huoneeseen, eivätkä ne ole heti ihan nenän edessä.
Vaikka Nohteri on tehnyt jo paljon, hän kokee, ettei tila ole koskaan valmis. Perusteeksi hän toteaa, ettei elämäkään ole siellä missään kohtaa valmista.
- Tavallaan rajoitteet myös selkeyttävät prosessia, vaikka tavaraa on ilmestynyt epäjärjestelmällisesti ja pikkuhiljaa, Nohteri pohtii.
- En pystyisi tekemään tilaa yhdessä yössä oman kodin näköisekseni. Varsinkaan kun tämä on ensimmäinen asuntoni. Aikaa tässä menee ja se on jutun juju.
Yksi asunnon hyvistä puolista on erillinen keittiö. (kuva: Lotta Nohteri)
Inspiraatio kodin sisustamiseen on löytynyt sosiaalisesta mediasta sekä kirppiksillä ja toreilla kierrellessä. Nohteri toteaakin, että kirpputorille ei voi lähteä valmiin kauppalistan kanssa, ja yllätyksellisyys heijastuu myös itse asuntoon.
- Koen, että saman mielenkiinnon jakavien joukossa saa hyviä ideoita. Esimerkiksi sen, että käsipeilin voi ripustaa seinälle
Kotoa löytyy myös itsetehtyjä makrameetöitä, kuten vaatehenkariin tehty makramee ja makrameemeduusa. Ne kuvastavat sitä, että harva idea ylittää uutiskynnyksen.
Nohterin mukaan postikortteja voi löytää muistoksi mistä tahansa, kuten kesätoreilta, ulkomailta ja museoista. (kuva: Lotta Nohteri)
Kun Nohterilta kysyy hänen lempikohtaa kodistaan, kysymys osoittautuu vaikeaksi. Hän kertookin, että huomaa välillä tekevänsä kierroksia ihaillen sitä, mitä kaikkea hänellä on.
- Joku on joskus sanonut, että kotini voisi melkein olla museo, ja sitten kauhistellut sanomaansa. Minusta se oli rehellisesti sanottuna mukava ajatus, Nohteri myöntää.
- Vanhan vaaliminen on keskeistä, vaikka kotini onkin antiikkisen sijaan retro. Minua kiehtoo esimerkiksi se, että mainoslehtisiä, maustepurkkeja ja limpparipulloja on voinut säilyä vuosikymmeniä. Vähintään viherkasveissa ja lasitavarassa näkyy sään ja vuodenajan suhteen muutoksia.
- Olen jostain syystä ruokapöydän ääressä istuja, kai se on kahvikuppikeräilijälle luontaista, Nohteri sanoo. (kuva: Lotta Nohteri)
Mutta mitä sisustaja tekisi kenties toisin? Nykyinen sisustus on aiheuttanut jonkin verran pohdintaa, sillä Nohterin sanoja lainaten, tilpehööriä on paljon.
- Ehkä eniten kauhistuttaa, että nyt kotini on mielestäni sopivalla tavalla täynnä tavaraa, enkä voi tehdä ihan yhtä luovia muutoksia juuri nyt. Eli minullakin on rajani tavaran ja väriärsykkeiden suhteen, Nohteri sanoo.
- Olisi ihanaa kehystää kaikki seinällä olevat asiat, kuten opetustaulut, mutta en halua naputella kaikkea erikseen seinään. Myös tismalleen oikean kokoisten ja väristen kehysten löytäminen kirppikseltä veisi aikaa. Ehkä joskus minulla on viitseliäisyyttä tehdä gallery wall -tyyppinen seinä täynnä kauniisti kehystettyjä katseenvangitsijoita.
Isot ikkunat antavat yksiön kylpeä runsaassa luonnonvalossa. (kuva: Lotta Nohteri)
Myös vanhojen puuhuonekalujen kunnostus on niin kutsutulla to do -listalla, mutta se vaatisi viitseliäisyyttä.
- Haluaisin poistaa perintöpöydän valkoiset maalit, mutta siinä on osaamattomalle hommaa. Tämä on kuitenkin toteutettavissa oleva idea. Ehkä ensi kesänä. Myös parveketta voisi entisestään piristää... Tämä oli vaarallinen kysymys, Nohteri vastaa leikkisästi.
Kerrostalon vuokrayksiön Nohteri näkee väliaikaisena ratkaisuna. Unelmissa siintää isompi asunto, jossa hän voisi vaikuttaa enemmän muun muassa keittiön ja kylpyhuoneen ulkonäköön.
- Vaikka pieni tila on mutkaton ja helppo hoidettava, toivon silti, että joskus on useita huoneita sisustettavana. Silloin voisi kenties kehittää erilaisia tunnelmia eri tiloihin, Nohteri haaveilee.
Nohterin yksiön sisustuksessa näkyvät käsityöt sekä vanhan vaaliminen. (kuva: Lotta Nohteri)
Nohteri kuitenkin pyrkii olemaan realisti ja hillitsee itseään sekä unelmiaan.
- Olen kuitenkin sitä mieltä, ettei kannata tehdä liian villiä pohjatyötä, koska keittiöitä ei ihan tuosta noin vaan uudisteta, jos mieli muuttuu. Eli neutraali pohja on ollut yllättävänkin toimiva, Nohteri toteaa.
- Keittiötä ja kylpyhuonetta on toisaalta hieman vaikeaa sisustaa yhtä persoonallisesti tekemättä pysyvämpiä ja isompia muutoksia. Ehkä joskus siihen on tilaisuus.
Tämä artikkeli on osa Suomalaisten kotona -juttusarjaa. Sarjan muut artikkelit pääset lukemaan täältä.
Lue myös: Ninan rivitalokoti kylpee lehtivihreässä: "Jokaisella kasvilla on oma tarinansa ja paikkansa"
Lue myös: Miten paljon suomalaisten suihkuttelu maksaa? Asiantuntija jakaa yksinkertaisen vinkin säästämiseen
Lue myös: Muistathan tämän? Palovaroittimia koskevat vastuut muuttuvat ensi vuoden alussa