Jouluun on tasan 100 päivää - katso, mitä voit tehdä juhlan eteen jo nyt

17.09.2015 13:15 - Reetta Haverinen

Kaksi ja puoli kuukautta tuntuu pitkältä ajalta, mutta ennen kuin huomaatkaan, maata peittää valkea vaippa ja löydät itsesi metsästämästä epätoivoisesti joululahjoja ja täydellistä pikkujoulumekkoa keskellä kauppakeskuksen ihmisvilinää.

Joulunalusaika on usein niin kiireistä, ettei itse kuusijuhlan lähestymisestä ehdi ollenkaan nauttia. Mitä jos tänä vuonna aloittaisitkin jouluvalmistelut ajoissa siten, että voisit rauhassa nauttia glögin ja pipareiden tuoksusta muiden repiessä hiuksiaan? Esimerkiksi lahjojen hankinta kannattaa aloittaa hyvissä ajoin - samoin pikkujoulujuhlien suunnittelu.

Alle olemme koonneet vinkkejä, kuinka voit esivalmistella tunnelmallista joulua kotiisi jo nyt:

1. Hyödynnä alet

Koulua alet läpi ja mieti, voisiko alennusrekeistä löytyä sopivia joululahjoja. Monet kaupat nostavat joulunaikaan kalleimmat tuotteensa näkyvästi esille, sillä ihmiset ovat valmiita panostamaan lahjoihin huimiakin summia.

Jos siis tahdot säästää euroja, parasta pitää silmällä aletarjontaa ja muistuttaa itseään säännöllisesti, että joulu lähestyy huimaa vauhtia.

2. Tee lahjoja itse

Mikään ei ole ihanampaa, kun saada itse tehty joululahja perheenjäseneltä tai ystävältä. Tee esimerkiksi säilykkeitä, hilloja tai mehuja syksynsadosta tai neulo lapaset tai pipo. Myös valkokuva-albumi tai leikekirja on oiva lahjaidea.

Katso täältä ohjeet ihanaan lahjapurkkiin, joka on hauska lahjaidea esimerkiksi leivontaa rakastavalle ystävälle.

3. Aloita pikkujoulujen suunnittelu

Monet ihmiset viettävät pikkujouluja jo lokakuussa, joten syyskuussa voi jo loistavasti alkaa suunnitella jouluteemaisia pirskeitä. Varsinkin jos olet vastuussa firmasi pikkujouluista, on sinulla jo kiire varata työyhteisöllesi sopiva juhlapaikka. Monet suositut ravintolat täyttyvät pikkujouluvarauksista jo syksyn alussa.

Jos taas olet aikeissa pitää kotonasi illanistujaiset ystävillesi, ala jo nyt miettiä sopivaa pikkujouluajankohtaa ja punnita menu-vaihtoehtoja. Nyt sinulla ainakin on aikaa koostaa upea tarjoilukokonaisuus vieraillesi ja metsästää kattaukseen sopivia lautasliinoja.

4. Suunnittele aattoa

Jos vietät aattoa vuodesta toiseen samalla kaavalla, voit miettiä, keksisitkö jonkun uuden perinteen joulujuhlaa piristämään. Jos taas et tiedä, mitä jouluaattona tehdä, kartoita vaihtoehtoja läpi jo nyt. Näin vältät viime hetken paniikin viikkoa ennen joulua: viettäisitkö tänä vuonna joulua vanhempiesi luona vai ystäviesi kanssa? Tai mitä jos lähtisit ulkomaille?

Jos taas olet perheellinen, on parasta alkaa neuvotella, menettekö aattoiltana kumppanisi vanhempien vai omiesi luokse.

5. Valmistele jouluruokia

Jos sinulla on syys- ja lokakuussa hyvin aikaa ja tiedät, että joulun alla olet romahtaa stressistä, voit alkaa valmistella aattoruokia jo nyt. Varsinkin, jos tahdot valmistaa aattopöydäntarjoilut itse, on järkevää ryhtyä saman tien tuumasta toimeen.

Voit esimerkiksi valmistaa piparitaikinan pakastimeen. Voit myös keittää, soseuttaa ja pakastaa lantut ja porkkanat laatikoita varten jo nyt. Kiität taatusti syksyistä ahkeruuttasi joulun alla, kun saat kaivaa pakastimesta puolivalmiit soseet ja itsetehdyn piparitaikinan.

6. Organisoi

Joulun lähestyminen tietää joulusiivousta, koristelaatikoiden etsimistä, lahjojen paketoimista ja pikkujouluasun ostamista. Koosta muistettavista asioista ja tekemättömistä askareista selkeä lista. Jaa asiat suunnitelmallisesti eri viikoille marraskuusta lähtien. Siten et revi hiuksia päästäsi joulukuun puolessa välissä. 

Päätä esimerkiksi tehdä suursiivous marraskuun viimeisellä viikolla ja ottaa joulukoristeet esille joulukuun ensimmäisellä.

Jos aloitat joulun valmistelun jo nyt, vältyt takuulla stressiltä. Siitäkin huolimatta, jos tunnet paniikin iskevän joulukuussa, kannattaa sinun lukea seuraava artikkelimme: Vaivaako joulustressi? Helpota sitä kolmen kohdan avulla

Kilpailut

Uusimmat