Kuva: Fotolia

Älä tuijota vaatteiden kokolappuja liikaa - eivät vastaa todellista mitoitusta

07.08.2016 16:15 - Tiina Svensk

Oletko sinäkin tuskaillut sovituskopissa vaatteiden kanssa, joiden pitäisi vastata kokoasi? Et varmasti ole ainoa.

Tiedätkö mitään tuskaisempaa kuin oikeankokoisten farkkujen löytäminen? Kun lopulta hahmottaa oman kokonsa, saa varmasti pian huomata, että kyseinen koko ei toisella merkillä olekaan sama.

Usein syytä yrittää etsiä omasta kehostaan, vaikka todellisuudessa syy on vaatteiden mitoituksessa. Voxin videolla toimittaja otti selvää siitä, miten massatuotettujen vaatteiden mitoitus on vääristynyt vuosien saatossa.

Huffington Post uutisoi videosta, jolla kerrotaan vaatteiden mitoituksen perustuneen erittäin kapealle otannalle, joka vääristi mittoja alusta alkaen. Markkinoijat ovat myös luoneet lisää kokoja kuluttajille:

- Alkuperäisessä mittataulukossa ei ikinä ollut esimerkiksi kokoa 32. Nyt valitsemme kokoja 32 ja 34 koska koot pienenevät pienenemistään. Samalla ihmiset kasvavat koko ajan suuremmiksi ja suuremmiksi - lisäämme kokoja myös toiseen päähän, valaisee muotiin ja tekstiileihin erikoistuneen järjestön vastaava Lynn Boorady Huffington Postille.

Mitä havainnosta voi siis oppia? Seuraavan kerran ostoksille mennessä ei tarvitse ainakaan liikaa huolestua siitä, ettet mahdu normaalin kokosi farkkuihin. Kuten video osoittaa, vaihtelu merkkien välillä on huomattava.

Katso video alta. Jos video ei näy, voit katsoa sen täältä.

Lue myös: Kuinka suoristaa rypistynyt vaate ilman silitysrautaa?

Lähde: Huffington Post

Kilpailut

Uusimmat