Kuva: Fotolia

Helppo kikka tekee hiuksistasi upeat - lisää suihkurutiiniisi

18.04.2017 19:45 - Emma Ylistalo

Kun hieman lisäät hiustenpesuun kuluvaa aikaa, saat kiiltävämmät ja vahvemmat hiukset.

Hiusmuotoilija Ian Floreyn mukaan pesemme hiuksemme väärin - tai oikeastaan pesemme niitä liian vähän. Hiukset tulisi nimittäin pestä kaksi kertaa peräkkäin.

- Kastele hiukset, sitten pese ne kaksi kertaa shampoolla, jossa ei ole sulfaatteja. Ensimmäinen pesu ei vaahtoa vielä paljon, mutta toinen vaahtoaa jo paljon enemmän.

Florey painottaa, että hiukset tulisi pestä kahteen kertaan niin, että ne huuhtelee välissä. Hänen mukaansa se muuttaa hiuksia olennaisesti.

- Hiuksista tulee paljon vahvemmat, kiiltävämmät ja terveemmät.

Tuloksia ei kuitenkaan kannata odottaa ihan hetkessä, sillä hiusmuotoilija kertoo, että saattaa kestää viikkoja tai jopa kuukauisia ennen kuin muutoksen huomaa.

Syy kahteen pesuun on siinä, että ensimmäinen pesukerta poistaa kaiken lian, esimerkiksi muotoilutuotteet. Vasta toisella pesukerralla shampoon vaikutusaineet pääsevät kunnolla toimimaan - oli kyse sitten vahvistamisesta tai kosteutuksesta.

Lue myös: Supersuloinen letti on festareiden katseenvangitsija - katso helppo ohje

Lähde: Independent

Kilpailut

Uusimmat