Kuva: AOP

Muotigaalat kokosivat tyylikkäimmät tähdet - katso kooste ajankohtaisimmista trendeistä

08.09.2017 11:45 - Karoliina Kotala

Viihdetaivaan ja muotimaailman tunnetut fashionistat ovat viime päivinä kokoontuneet kameroiden eteen ja tyyleistä kannattaakin poimia inspiraatiota.

Syksy on hedelmällistä aikaa muodin osalta, sillä parhaillaan eletään muotiviikkojen aktiivisinta kautta. Viime päivinä muotiväki onkin kokoontunut kameroiden eteen esittelemään asujaan ja punaisilla matoilla onkin nähty kattava kooste kauden trendeistä.

Alla joukko tyylitaitureita, joiden asut keräävät kehuja:

Hailey Baldwinin muhkea takki on sekä mallin että kuosin puolesta napakymppi. Tyyli vaatii kuitenkin kantajaltaan itsevarmuutta.

(kuva: AOP)

Jasmine Tookesin 90-lukua henkivä tyyli koostuu läpinäkyvästä puserosta ja maskuliinisista housuista.

(kuva: AOP)

Moa Abergin klassisen ajaton tyyli on napakymppi. Valkoinen kauluspaita ja korkeavyötäröiset farkut saavat parikseen kohtalokkaan punaiset nilkkurit. Näiden kolmen yhdistelmä toimiikin moneen tilaisuuteen.

(kuva: AOP)

Kesän ei tarvitse vielä olla ohi, ainakaan kuoseissa. Nadine Leopoldin ylä- ja alaosa natsaavat yhteen ja luovat ajattoman kokonaisuuden.

(kuva: AOP)

Chloe Sevigny tunnetaan räväkästä tyylistään eikä nainen tuota pettymystä tälläkään kertaa. Chloen tyylistä kannattaa poimia ainakin muhkeat hihat sekä eri kuosien rohkea yhdistely.

(kuva: AOP)

Lue myös: Hollywoodin tyylitaiturit esittelivät syksyn kuumimman muotitrendin - poimi idea omaan tyyliisi

Lue myös: 6 syksyn trendikkäintä sävyjä - hillittyä ja räväkkää

Kilpailut

Uusimmat