Kuva: Shutterstock

Näppyjä uusista ihonhoitotuotteista? Se ei välttämättä kerro tuotteen sopivuudesta sinulle

29.09.2018 21:15 - Katariina Auvinen

Jos ihosi reagoi uusiin tuotteisiin, kannattaa antaa tuotteelle aikaa.

Uusien ihonhoitotuotteiden ostaminen on kuin ostaisi sikaa säkissä, kuten sanonta kuuluu. Ikinä ei voi tarkalleen ottaen tietää, miten oma iho reagoi tuotteeseen ja sopiiko koko tuote ollenkaan hipiällesi.

Jos ihollesi esimerkiksi nousee finnejä, sitä pidetään monesti merkkinä, että tuote ei sovi sinulle. Näin ei esimerkiksi Daily Mail -julkaisun haastatteleman ihonhoidon asiantuntijan mukaan välttämättä ole. Lontoossa työskentelevä dermatologi Justine Kluk kertoo, että tietyt tuotteet voivat aluksi johtaa finneihin, koska ne nopeuttavat kuolleiden ihosolujen irtoamista. 

Vaikka aluksi tuote voi aiheuttaa näppyjä, kannattaa sille antaa mahdollisuus, koska yleensä iho rauhoittuu noin kuukauden kuluessa. Tällaiset tuotteet voivat olla pitkällä aikavälillä Klukin mukaan erittäin tehokkaita. 

Tuotteet, joilla on kuorivia vaikutuksia tai ne, jotka sisältävät esimerkiksi retinolia tai C-vitamiinia voivat aiheuttaa usein näppyjä ensikäytöllä. 

- Tällaiset tuotteet auttavat pääsemään eroon kuolleista ihosoluista eli ne eivät todellakaan tuki ihohuokosia, aiheuttaen näppyjä, Kluk kertoo. 

Asiantuntijan mukaan myös liian monien ihonhoitotuotteiden käyttäminen samaan aikaan voi aiheuttaa näppyjä iholle. 

- Koita esimerkiksi löytää seerumi, joka kosteuttaa samalla, jotta sinun ei tarvitsisi käyttää joka kerta esimeksiksi kosteusvoidetta, hän neuvoo. 

Lue myös: Älyttömät niksit, joita naiset ovat kokeilleet saadakseen täydellisen ihon - älä kokeile kotona

Lähde: Daily mail 

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat