Kuva: AOP

Loihdi kiharat, jotka kestävät kauniina koko päivän - ota tähtien suosima niksi haltuun

21.02.2019 18:45 - Emmi Moilanen

Kestävien kiharoiden salaisuus piilee oikeaan asentoon tapahtuvassa jäähtymisessä.

Jos edessä on pitkä työpäivä tai juhlat, myös kampauksen tulee kestää hyvänä usean tunnin ajan. Useille meistä on tuttua se, että haastavat sääolosuhteet tai vääränlaiset muotoilutuotteet ovat saaneet kutrit lässähtämään ennen aikojaan, eikä look näytä enää yhtä hyvältä kuin kotoa poistuessa.

Pure Wow -sivusto kirjoittaa Hollywood-tähtienkin suosimasta niksistä, jonka avulla kiharakampauksen saa kestämään näyttävänä läpi pitkän päivän. Pääset lukemaan ohjeet alta.

Tarvitset:

Hiusklipsejä tai isoja pinnejä, kihartimen ja hiuslakkaa.

Toimi näin:

Aloita kihartaminen normaalisti yksi osio kerrallaan. Kun olet saanut ensimmäisen osion kiharrettua, kiepauta suortuva pinnillä kiinni kiehkuraksi. Toista tätä, kunnes olet käsitellyt hiuksesi kihartimella kokonaan.

Niksin taika piilee siinä, että heti kihartamisen jälkeen kiinni kiepautettu suortuva jäähtyy taivutettuun asentoon paremmin, jolloin myös kampaus on kestävämpi. Viimeistele look avaamalla kiharrettuja suortuvia hieman ja viimeistele hiuslakalla.

Kokeile myös:

Jos kiharrat hiuksiasi kiireessä, voit jäähdytellä pinnillä kiinnitetyt kiharat hiustenkuivaajasi kylmäsäädöllä.

Lue myös: Suojaa hiuksesi kylmältä - 4 yllättävää tapaa, joilla teet hallaa hiuksillesi talvisin

Lue myös: Kärsitkö nopeasti rasvoittuvista hiuksista? Niksit, joiden avulla pidät kutrit puhtaana pidempään

Lue myös: 5 ihanaa ponnarityyliä, jotka eivät jää huomaamatta

Lähde: Pure Wow

Kilpailut

Uusimmat