Kuva: AOP

Gigi Hadid närkästyi saamastaan asukritiikistä - puolustautui hanakasti Twitterissä

10.11.2019 12:15 - Sallamaari Niittymäki

Hadid kannustaa naisia pukeutumaan oman fiiliksensä mukaan.

Huippumalli Gigi Hadid, 24, on tunnettu muodikkaana ja näyttävänä pukeutujana. Hadidin yllä nähdään usein niin farkkutyylejä, rentoja oloasuja kuin seksikkäitä mekkoja. Nyt tyyli-ikoni on kuitenkin saanut kritiikkiä ylistetystä katutyylistään.

 ”Hän on niin luonnonkaunis…En vain tiedä tapahtui hänen ikoniselle katutyylilleen.”

Eräs Twitter-käyttäjä kirjoitti julkaisten samalla kuvan Hadidin rennommasta asusta. Käyttäjä kuitenkin poisti kyseisen twiittinsä myöhemmin.

Huippumallin fani-tili - jota Hadid itsekin seuraa - vastasi twiittiin.

 ”Se mitä tapahtui, on Mimi.”

Mimillä tarkoitetaan stylisti Mimi Cuttrellia, jonka kanssa Hadid alkoi työskennellä vuonna 2016. Huippumalli ei kuitenkaan jäänyt sanattomaksi kritiikin edessä, vaan vastasi napakasti Twitterissä.

”Teidän pitäisi hitto sentään rauhoittua. Asia on niin, että tehtäväni ei ole pukeutua saadakseni teiltä hyväksyntää. Ainaiset epärealistiset odotukset ja pikkumaiset valitukset siitä, ettei tyylini ole tarpeeksi seksikäs, ei saa minua pukeutumaan eri tavalla.”

Hadid ei jättänyt vastaustaan yhteen twiittiin, vaan jatkoi.

”Enkä nyt vain puhu tästä tietystä kommentista. Te kaikki puhutte naisten kelpoisuudesta. Minä tuen ja kannustan naisia, jotka näyttävät ihoa ja heitä, jotka eivät. Kyse on valinnasta. Näytän ihoa kun haluan ja tunnen oloni seksikkääksi myös, vaikka olisin peitettynä päästä varpaisiin. Ja aion jatkossakin tehdä niin. Olen saanut tarpeeksi näistä äkäisistä kommenteista.”

Keskustelun aloittanut vastasi Hadidille.

”Tarkoitin, etten pitänyt tästä kyseisestä asusta. Pidän enemmän vanhoista asuistasi. Tarkoitukseni ei ollut pahoittaa mieltäsi. Pukeudu miten haluat, se on mielestäni hyvä juttu…”

Hadid twiittasi vielä, että hän tekee lopulliset päätökset asuistaan, eikä stylisti. Hän kehotti ihmisiä keskittämään energiansa sellaisten ihmisten kehumiseen, joiden tyyliä rakastaa.  

Alta voit katsoa näytteitä Gigi Hadidin rennommasta tyylistä. 

(kuva: AOP)

(kuva: AOP)

(kuva: AOP)

(kuva: AOP)

Lue myös: Hups! Salamavalot tekivät tepposet Gigi Hadidin mekolle, katso

Lue myös: Rintaliivejä voi vilautella syksylläkin - katso, miten mallikaunotar Gigi Hadid tekee sen

Lue myös: Juuri esikoisensa saanutta näyttelijätähteä syytettiin huonoksi äidiksi - sivaltaa nyt takaisin

Lähde: Hello Giggles

Kilpailut

Uusimmat