Kuva: AOP

Vuoden 2021 muotitärpit, jotka löytyvät varmasti jo kaapistasi

17.01.2021 12:15 - Reija Saarinen / reija.saarinen@bauermedia.fi

Moni viime vuoden suosikeista löytyy trenditärppien listalta myös tänä vuonna.

Moni viime vuoden trendikkäimmistä vaatekappaleista jatkaa voittokulkuaan myös tänä vuonna. Maksimekot ja kirkkaat värit ovat tuttu näky katukuvassa myös vuoden 2021 aikana, mutta ehkä hieman eri lailla puettuna.

Esimerkiksi maksimekon alle sujautetaan tänä vuonna housut tai vaikka poolopaita. Vyöt sen sijaan napataan koristamaan mekkoja ja jakkuja. Rintaliivitopit sujautetaan neuleiden ja jakkujen alle ja neuleliiveillä piristetään mekkotyylejä. 

Parasta siis on, että suurin osa kuluvan vuoden trendihankinnoista saattaa hyvinkin löytyä jo kaapistasi. Vai miten on?

Trendeihin pääset tutustumaan alta.

Vyöt mekkoihin ja jakkuihin yhdistettynä tekevät vahvan paluun tänä vuonna. 

Braletet eli rintaliivitopit sujautetaan vuonna 2021 neuleen tai jakun alle

Mustavalkoiset asukokonaisuudet ovat tyylikkäitä myös vuonna 2021. Etenkin niiden kerrostaminen on erittäin trendikästä.

Vuonna 2021 nähdään katukuvassa runsaasti kirkkaita värejä ja niitä yhdistellään rohkeasti keskenään

Runsaan muhkeat hihat näkyvät muodissa tänäkin vuonna. Trendiä näkyy niin mekoissa kuin paidoissakin, jotka voi yhdistää ihanaksi kokonaisuudeksi farkkujen tai hameiden kanssa.

Maksimekot yhdistetään vuonna 2021 leikkisästi. Mekon alle voi sujauttaa esimerkiksi housut tai vaikka poolopaidan.

Neuleliivi jatkaa suosikkivaatteena myös 2021. Se antaa hetkessä uutta ilmettä mekoille ja paidoille. Parasta on, että kätevä käsistään voi tehdä sellaisen itse.

Ylisuuret housut yhdistetään tänä vuonna tykäistuvaan yläosaan tai crop-malliseen paitaan

Lue myös: Kevätmuodin tärkeimmät palaset tulevat tässä - vaatekappaleet, joita kannattaa nyt etsiä

Lue myös: Legginsit, jotka näyttävät superhyviltä kenkien kuin kenkien kanssa

Lähde: In Style

Kilpailut

Uusimmat