Odotettu Cancel 2 -elokuvan ensimaistiainen katsottavissa tästä

Cancel 2 saa ensi-iltansa tammikuussa.

Julkaistu:

Viime syksynä ensi-iltansa saanut Tuukka Temosen elokuva Cancel houkutteli elokuvateatterit täyteen innostuneita katsojia, joita oli ennätykselliset 170 000.

Katsojat myös selvästi pitivät näkemästään, sillä elokuva palkittiin Yleisö-Jussilla keväällä järjestetyssä Jussi-gaalassa.

Lue myös: Jarno Laasala ei päässyt Cannesissa ensi-iltaan räväkän tyylin vuoksi – jatkoille kuitenkin revittiin suoraan ovelta

Lue myös: ”Hauskempi, hölmömpi ja parempi” – Cancel 2 -elokuvan kuvaukset on saatu purkkiin

Suosittu elokuva on saamassa jatko-osan, jonka kuvaukset saatiin pakettiin kesäkuun alussa.

Cancel 2:n ensi-illaksi on kerrottu 13. tammikuuta 2027.

Elokuvan ovat käsikirjoittaneet Olli Koivula ja Tuukka Temonen. Pääosaa näyttelevät sosiaalisesta mediastakin tutut Santtu ja Weksi, eli Santeri Hänninen ja Henry Weckström.

Tällä kertaa cancelointiuhan alla eivät olekaan enää ainoastaan päähahmot vaan koko Suomi.

Cancel 2:ssa on mukana näyttävä lista Suomen suosituimpia sometähtiä ja julkisuudesta tuttuja henkilöitä, kuten pohjoismaiden suosituimman Ihan Just Imus -tilauskanavan Olli ja Konsta sekä Helmi Kantola, Ella Hautajärvi, Niko Meuronen, Mandimai, Elastinen, Ilona Chevakova, Ville Tiihonen, Iikka Forss, Sami ’Bigi’ Palonen, Burgerimies Ossi Lahtinen, fitness-tubettaja Kerttu Rissanen, Touko-Pouko Jukka Rasila ja Arto Nyberg.

Lue myös: Tuukka Temosen menestysleffa saa jatko-osan

Lue myös: Hollywoodin viehätys rapistuu – tähtinäyttelijät suuntaavat muuttokuormansa Eurooppaan

Nyt tulevasta on julkaistu ensimaistiainen, kun elokuvan virallinen teaser-video on katsottavissa. Löydät videon jutun lopusta.

Cancel 2 kuvauksissa oli superhauskaa ja koko tiimin kanssa työskenteleminen oli ihan parasta. Odotan todella innolla lopputulosta ja uskon, että tämä leffa tulee olemaan vielä hauskempi ja hurjempi pläjäys kuin edellinen! Teaser antaa pienen kurkistuksen siihen, mitä tammikuussa on luvassa, Santtu kommentoi tiedotteessa.

Youtube video