Kuva: Shutterstock

Lisätuuheutta hiuksille hetkessä - kampaaja vinkkaa helposta pesukikasta

12.03.2021 10:15 - Emmi Moilanen

Toisinaan hiukset kannattaa pestä shampoolla kaksi kertaa peräjälkeen.

Useat meistä haaveilevat paksummista ja tuuheammista hiuksista, ja tätä onkin mahdollista korostaa esimerkiksi erilaisilla kampauksilla ja oikein valituilla hiustenhoitotuotteilla. Klassinen niksi tuuheiden kutrien loihtimiseen on kuivattaa hiukset pää alaspäin, föönin avulla.

Nyt julkkiskampaaja Helen Reavey vinkkaa kikasta, jonka avulla loihdit kutreista hieman tuuheammat jo pesuvaiheessa.

- Kasvojakin puhdistetaan tuplana, ja samaa voi tehdä myös hiuksille. Ensimmäinen pesu poistaa rasvaisuutta, saasteita ja hiustuotteiden jäämiä, kun taas toinen pesukierros puhdistaa tämän jälkeen itse päänahkaa.

Artikkelissa todetaan tämän olevan yksi syy sille, miksi kampaamossa pestyt ja kuivatut hiukset tuntuvat pysyvän ilmavina pidempään.

Kaipaatko muhkeita laineita?

Toinen niksi koskee hiusten kuivausta ja muotoilua. Jos olet kuivattanut kutrisi hiustenkuivaajalla, kiedo yhä lämpimät kutrit löysälle nutturalle hiusdonitsin avulla. Pidä nutturaa noin 15-20 minuutin ajan, jolloin hiukset jäähtyvät kuumalla käsittelystä ja asettuvat samalla kuohkeaan muotoonsa.

Avaa hiukset ja viimeistele look suihkauksella hiuslakkaa.

Lue myös: Helpot ja hauskat kampausideat kesään - 7 lookia, jotka loihdit hetkessä itse

Lue myös: Kylie Jenner näyttää mallia kesän rennosta trendikampauksesta - kopioit nopeasti myös itse

Lue myös: Kaiva kylpytakkisi esiin - katso, kuinka teet hauskasti täydelliset kiharat ilman lämpövaurioita

Juttu on julkaistu alun perin 3.6.2020.

Lähde: Pure Wow

Kilpailut

Uusimmat