Kuva: AOP

Viisi suurta syystrendiä, joilta on vaikea välttyä - toimivat täydellisesti myös pikkujoululookissa

23.10.2021 16:15 - Reija Saarinen / reija.saarinen@bauermedia.fi

Tänä syksynä muun muassa nahkahousut ovat trendikkäämmät kuin koskaan.

Tänä vuonna moni saattaa olla pitkästä aikaa tilanteessa, jossa on mahdollisuus miettiä esimerkiksi pikkujoulupukeutumistaan. Koronapandemian aikana erilaiset rajoitukset ovat estäneet juhlat ja illanvietot, mutta tänä vuonna saattaa tilanne olla jo toinen, ainakin pienimuotoisten juhlien kohdalla.

Tänä vuonna trendeissä nähdään viisi suurta suosikkia. Höyhenet, nahkahousut, suuret korvakorut, silkkivaatteet sekä paljetit kuuluvat nyt trenditietoisen valintoihin. 

Parasta on, että juhlapukeutumisen lisäksi jokainen näistä elementeistä toimii myös toimistolookissa. Variaatioita siis riittää, ja oikeastaan vain oma mielikuvitus on rajana sille, miten paljettimekkonsa päälleen pukee. 

Jos siis kaipaat inspiraatiota tulevan syys- ja talvikauden juhlapukeutumiseen, kannattaa katsastaa alla olevat esimerkkilookit.

1. Höyhenet

2. Suuret korvakorut

3. Silkkiset vaatteet

4. Paljetit

5. Nahkahousut

Lue myös: Syksyn trendikkäin hiusväri hehkuu kurpitsan sävyissä - katso ihanat esimerkkilookit

Lue myös: Täydelliset laineet t-paidan avulla - oivallinen pitkille hiuksille

Lue myös: Pue toppaliivi kuin Kim Kardashian - mustanpuhuva tyyli hurmaa

Lähde: Who What Wear

Kilpailut

Uusimmat