Kuva: Shutterstock

Uusin trendi on niin outo, ettei tiedä itkeäkö vai nauraa - silti siihen luultavasti pukeudutaan pian

21.02.2022 13:15 - Minttu Tikkanen / minttu.tikkanen@bauermedia.fi

Trendiä voisi luonnehtia makuupussiksi.

Jos tänä talvena niin sanottujen kypärämyssyjen lyödessä läpi luulit nähneesi kaiken, olit väärässä. Et ole nähnyt vielä mitään, sillä ensi syksynä myssy viedään aivan uudelle tasolle. Pariisin muotiviikoilla esimerkiksi muotisuunnittelija Richard Quinnin näytös vilisi asuja, joissa kypärämyssy ylettyy koko vartalon mittaiseksi makuupussiksi.

Tyylejä yhdistää se, että kaikissa kaula on verhoiltu täysin piiloon jonkinlaisella hupulla tai kietaistulla paidalla. Kyseisen näytöksen tyyleissä vain taivas tuntuu olevan rajana, eikä välttämättä sekään.

(kuva: AOP)

Erilaisia variaatioita näytöksessä olivat esimerkiksi kiristysresori sekä pään ympäri kietaistava paidan kaulus.

(kuva: AOP)

Näytöksessä näkyi paljon asuja, joissa koko asu on päästä varpaisiin samaa kuosia tai kangasta ja vain kasvot jäävät näkyville. Vaatteiden yhdistelyä toisiinsa ei siis juuri tarvitse miettiä.

(kuva: AOP)

Kuitenkin makuupussejakin pidemmälle menivät asut, joissa asun lisäksi puetaan liioitellun leveälierinen hattu, joka jättää näkyviin ainoastaan silmät.

(kuva: AOP)

Lue myös: Oletko jo toipunut nollarilla kauhistuttaneesta trendistä? Varaudu, se tulee nyt rytinällä takaisin

Lue myös: Inhottu kenkämalli tekee paluun, mutta kotitekoisesti tuunattuna - löytyvätkö vielä kaappisi perältä?

Lue myös: Aika penkoa vaatekaapin pohjat - Jennifer Lopez näyttää, miten takavuosien hittivaate tekee paluun

Lähde: Metro

Kilpailut

Uusimmat