Kuva: AOP

Linnan juhlissa oli tänä vuonna yksi trendi ylitse muiden - myös Sanna Marin pukeutui siihen

07.12.2022 10:45 - Rebekka Silvennoinen / rebekka.silvennoinen@bauermedia.fi

Linnan juhlien suurin trendi oli hyödyntää jo olemassa olevia vaatteita.

Aikaisemmin kirjoittamattomana tyylisääntönä on pidetty, ettei samaa juhla-asua voi käyttää useissa juhlissa. Aina oli ostettava jotain uutta ja erilaista. Näin ei enää onneksi kuitenkaan ole.

Maailma ja kulutuskäyttäytyminen on muuttunut ja asujen uusiokäyttö on nyt erittäin trendikästä. Moni Linnan juhlan vieraista oli valinnut asunsa omasta vaatekaapistaan ja asteli Linnaan asu hieman muunneltuna.

Uusiokäyttö sekä jo olemassa olevien vaatteiden hyödyntäminen olivatkin tämän vuoden Linnan suurimmat trendit.

Pääministeri Sanna Marin, 37, saapui Linnaan 15 vuotta vanhassa vaaleassa puvussa. Puvun on suunnitellut Sari Hörkkö ja stylistinä toiminut Vesa Silver. Iltapuvun lisäksi Marinilla oli yllään Kalevalan korva- ja rannekorut. Puku on ommeltu vuosia sitten, mutta Marin oli sen ensimmäinen omistaja.

(kuva: AOP)

Ammattiliitto Pron yhteiskuntasuhdejohtaja ja Lahden kaupungin sivistyslautakunnan puheenjohtaja Maria Mäkynen saapui Linnaan Anni Ruuthin suunnittelemassa asussa. Asu on alun perin suunniteltu Mäkyselle häämekoksi. Jo silloin Mäkysen ajatuksena oli käyttää asua muunneltuna useasti juhlissa.

(kuva: AOP)

Kansanedustaja Jaana Pelkonen, 45, asteli Linnan juhliin kirkkaan pinkissä puvussa. Asun suunnittelijana on toiminut Teemu Muurimäki. Asu on nähty Pelkosen yllä 15 vuotta sitten Euroviisuissa.

(kuva: AOP)

Jopa rouva Jenni Haukion, 45, puku nähtiin hänen päällään jo toista kertaa. Puku on nähty aikaisemmin Haukion päällä Japanin keisarin kruunajaisissa Tokiossa vuonna 2019. 

(kuva: AOP)

Lue myös: Onko tässä Linnan juhlien erikoisin asu?

Lue myös: Suunnistaja Venla Harjun Linnan juhlien koru ei jäänyt keneltäkään huomaamatta

Lue myös: Paula Vesala saapui Linnaan Katri Niskasen luomuksessa - hihat hipoivat maata

Kilpailut

Uusimmat