Tee tyylistäsi viimeistelty – ota talteen yksinkertainen tarkistuslista ja olet aina chic

Tiedäthän ne naiset, joiden tyyli on aina viimeistä silausta myöten huoliteltu?

Julkaistu:

Toisinaan on ihanaa löntystellä ympäriinsä vanhassa hupparissa ja boyfriend-farkuissa. Silloin tällöin on kuitenkin laittauduttava ja lähdettävä ihmisten ilmoille.

Kun olet nähnyt vaivaa asusi eteen, on myös suotavaa, että asu on viimeistelty. Muutama yksityiskohta voi tuhota kokonaisuuden, joten kiinnitä huomiota seuraaviin seikkoihin ennen kuin astut ovesta ulos:

Ranteen ympärille unohtunut ponnari
Kyseessä on ponnari, ei rannekoru. Voisiko ekstraponnarin sujauttaa takataskuun?

Kaksi suurta kassia (joista toinen on todennköisesti halpa kangaskassi)
Iso kangaskassi voi pilata koko asusi. Muutoin tyylikäs kokonaisuus muuttuu kassialmaksi, kun käsissä roikkuu epämääräisiä säkkejä. Tarvitseko todella kaiken tavaran mukaasi?

Sotkuinen ponnari
Hiusten sutaiseminen hätäponnarille tuntuu usein hyvältä idealta. Se vaikuttaa kuitenkin suuresti yleisilmeeseen. Mitäpä jos tekisin siistin jakauksen keskelle päätä ja laittaisit hiukset siistille ponnarille niskaan?

Vilahtelevat alusvaatteet
Rintaliivien valahtelevat olkaimet tai housunkauluksesta näkyvät alushousut ovat kertakaikkisen kiellettyjä.

Huonosti istuvat vaatteet
Oma olosi on varmasti epävarma, jos ylläsi olevat vaatteet eivät istu kunnolla.

Vaatteissasi on kissan/koirankarvoja
Eteiseen sijoitettu tarrarulla pelastaa pahimmalta karvoitukselta.

Lahkeesi laahavat maata
Rispaantuneet ja likaiset lahkeet ovat vastenmielinen näky.

Paitasi pursuaa housuista
Kiinnitä paitasi helmaan huomiota aina vessakäynnin jälkeen. Housunkauluksesta pursuava paita antaa varmasti epäsiistin vaikutelman.

Kengännauhasi ovat yksi iso sotku
Lenkkaritkin ovat tyylikäs osa asua, jos niiden nauhat on aseteltu siististi. Pieni yksityiskohta viimeistelee tyylin.

Lue myös: Rihannan sporttinen look on nerokas – kopioi tyyli

Lähde: Cosmopolitan