Kuva: Fotolia

Kevään hittivärin saavuttaminen ei ole niin helppoa kuin luulisi - suomalaiskampaaja kertoo miksi

08.04.2016 18:15 - Reija Saarinen

Keväällä ja kesällä nähdään runsaasti muun muassa luonnollisia sävyjä.

Auringonvalon lisääntyminen näkyy myös hiusmuodissa. Sävyt vaalenevat ja näyttävät luonnollisemmilta. Tänä keväänä luonnollisuuden lisäksi hiuksissa nähdään kuitenkin myös räväkämpiä sävyjä, kuten sinistä.

- Tänä keväänä hiusmuodissa nähdään paljon luonnollisia sävyjä. Sellaisia, jotka ovat lähellä asiakkaan omaa hiusväriä. Myös erittäin vaalea platinablondi on yksi suosikkisävyistä. Vastapainona vaaleille ja luonnollisille nähdään myös todella erikoisia sävyjä, kuten sinistä ja harmaata. Myös ruusukulta pitää edelleen pintansa, toteaa helsinkiläisessä Peili Hiussalissa työskentelevä Kata Näreaho.

Näreahon mukaan trendikkäistä denim-hiuksista haaveilevan kannattaa kuitenkin muistaa, että suuri muutos ei välttämättä tapahdu hetkessä.

- Pohjan pitää tätä tyyliä tavoitellessa olla mahdollisimman lähellä puhdasta vaaleaa. Yleensä homma siis aloitetaan vaalennuksella. Työnmäärä ja lopputulos riippuu tietenkin lähtökohdista, kuten hiuksen tummuudesta ja siitä, onko sitä värjätty kotona vai kampaajalla.

- Jos hius on todella tumma, niin denim-hiusten saaminen ei ole mikään kahden tunnin juttu. Voi nimittäin olla, että se vaatii useamman kuin yhden vaalennuskäsittelyn.

Näreaho suositteleekin, että suurta muutosta havitteleva asiakas varaisi ajan suoraan kampaamosta. Näin asiantuntija näkee hiukset ja osaa heti kertoa onnistuuko muutos vai ei.

Alla kuvia kevään hittisävyistä:

Kilpailut

Uusimmat