Etsi
Oletko aina haaveillut tatuoinnista, mutta et halua sitoutua yhteen kuvaan loppuelämäksi? Nyt voit kokeilla kuvaa pari viikkoa.
Japanissa on suuressa huudossa nyt kauneustrendi, jossa mukaillaan krapulaista ulkonäköä.
Kun Corie Willet saa meikit ja maalit eteensä, on lopputulos kuin suoraan kauhuelokuvasta. Kokoamamme kuvat todistavat, että kyseessä on todella lahjakas meikkitaiteilija.
Täydellisten farkkujen etsiminen on toisinaan haastavaa. Onneksi muutamalla neuvolla tästäkin selviää hieman helpommin.
Twitter räjähti taannoin, kun eräs nuori nainen selvitti korvakorujen salaisuuden.
Syksyllä kaduilla näkee ainakin samettia ja hapsuja.
Maailma on pullollaan erilaisia trendejä, joita tuntuukin syntyvän kuin sieniä sateella. Nyt uusin muotivillitys ovat niin kutsutut huulipunakynnet.
Vaatevalinnoilla voi helposti tehdä itsestään pidemmän näköisen. Esimerkiksi korkeavyötäröiset housut ovat oiva keino senttien kasvattamiseen.
Jokaisen naisen tulee elämänsä aikana tehdä muutamia juttuja. Yksi niistä on itsensä rakastaminen.
Jos pelkäät, että huolet jäävät rypyiksi kasvoillesi, kannattaa seuraavat täsmävinkit ottaa käyttöön saman tien.