Kuva: Mikko Räsänen

Kauhuhevin kuningas toi pelottavimman show'nsa Espooseen

13.06.2016 08:15 - Mikko Räsänen

King Diamond -faneja hemmoteltiin Metro Areenalla Abigailin tarinalla.

Stephen Kingiä on sanottu kauhukirjallisuuden kuninkaaksi. Kauhumusiikin kuningas on myös King, mutta ei Stephen King vaan King Diamond. 59-vuotias tanskalaisrokkari on tehnyt kauhuhevistä oman taiteenlajinsa. Hänen albumina ovat teemalevyinä kuin pieniä kauhukirjoja, joiden tarina kerrotaan kappale kappaleelta.

Espoon Metro Areenalla saatiin lauantaina kokea vuonna 1987 julkaistun Abigail-albumin tarina, kun King Diamond toi Suomeen kiertueensa, jossa klassikkoalbumi esitetään alusta loppuun. Abigail kertoo 1700-luvulla äitinsä kohtuun kuolleesta kirotusta lapsesta, joka syntyy uudelleen 1800-luvulla ja ottaa jo raskausaikana haltuunsa häntä odottavan naisen.

King Diamondin tyyliin tarina vaatii kuolonuhreja, eikä sen loppu ole onnellinen. Onnellisia sen sijaan olivat ne, jotka saapuivat lauantaina konserttiin. Terveysongelmista jonkin aikaa sitten kärsinyt King Diamond oli nimittäin lavalla huippuiskussa. Tähden kasvomaalaus peittää mahdolliset iän tuomat rypyt ja kun herran lauluääni tavoitti tavaramerkiksi muodostuneet korkeimmat falsettinuotitkin virheettömästi, sai yleisö nauttia huipputason show'sta.

Konsertin rakenne oli erikoinen, sillä varsinaisia encoreja ei kuultu. Tai oikeastaan ne kuultiin jo konsertin aluksi. Keikka nimittäin alkoi todellisella hittiputkella, kun King Diamond esitti muiden albumiensa suurimmat hitit Welcome Home, Sleepless Nights, Eye of the Witch ja Halloween. Diamondin Mercyful Fate -vuosista muistuttivat taas Melissa ja Come to the Sabbath. Vasta tuon hittitykityksen jälkeen päästiin käsiksi Abigailin tarinaan.

Katso kuvagalleria keikasta alta. 

(kuva: Mikko Räsänen)

(kuva: Mikko Räsänen)

(kuva: Mikko Räsänen)

(kuva: Mikko Räsänen)

(kuva: Mikko Räsänen)

(kuva: Mikko Räsänen)

(kuva: Mikko Räsänen)

(kuva: Mikko Räsänen)

(kuva: Mikko Räsänen)

(kuva: Mikko Räsänen)

(kuva: Mikko Räsänen)

(kuva: Mikko Räsänen)

(kuva: Mikko Räsänen)

Lue myös: Kaikkien aikojen top10-albumit listattiin - mukana King Diamond ja Mercyful Fate!

Kilpailut

Uusimmat