Kuva: Mikko Räsänen

Sanni paljastaa kappaleensa, jotka syntyivät kaikista helpoiten: "Kirjoittivat itse itsensä"

20.07.2016 12:45 - Tiina Svensk

Artisti muisteli KISSin aamussa kappaleitaan, jotka ovat vaatineet eniten panostusta ja myös niitä, jotka ovat syntyneet kuin itsestään.

Suomen suosituimpiin kotimaisiin artisteihin lukeutuvan Sannin, 23, kesä täyttyy keikkailusta ympäri Suomea. Kiireisen kiertue-elämän lisäksi artistilla oli kuitenkin aikaa kokeilla myös jotakin aivan uutta, ja häntä kuullaankin KISSin aamussa yhdessä Jenni Haapalan kanssa tämän viikon ajan.

Kaksikon yhteistyö on sujunut loistavasti, vaikka aiempaa kokemusta radiojuontamisesta Sannilla ei olekaan. Tämän päivän lähetyksessä kaksikko keskittyi puhumaan luovuuden tuskasta.

Sensorit auki

Jo kaksi studioalbumia julkaissut artisti puhuu kokemuksella, kun hän kertoo luovuuden tuskastaan. Sanni kertoo KISSin aamussa työskentelevänsä jälleen uuden levyn kanssa:

- Olen tehnyt jo pitkään levyä. Silloin täytyy pitää olla koko ajan sensorit auki ja olla valppaana siitä, mitä tapahtuu ympäristössä, laulaja kuvailee.

Aiheet lauluihinsa artisti kertoo nimittäin saavansa eletystä elämästä. Sanni kertoi KISSin aamussa kappaleiden valmistumisprosessin olevan mielenkiintoinen, mutta tuskainen:

- Jokainen biisi saa idean, ja sitten se lähtee kirjoittamaan itse itseään. Sitten idea on paperilla, ja idea on olemassa. Siinä vaiheessa tulee luomisen tuska peliin, kun sinun täytyy viedä se kappale loppuun asti ja tehdä se valmiiksi, Sanni selittää.

Osa kappaleista kirjoittaa itse itsensä

Sanni kertoo KISSin aamussa, että kahden albumin tekeminen on osoittanut luomisen tuskan läpikäymisen kannattavaksi:

- Toki on biisejä, jotka vain kirjoitti itse itsensä. Esimerkiksi 2080-luvulla oli sellainen kappale, että istuimme Henkan (tuottaja Henri Salonen) kanssa pianon ääreen ja se syntyi hetkessä, laulaja paljastaa.

On kuitenkin myös kappaleita, jotka ovat vaatineet hieman enemmän aikaa:

- Ensimmäisenä tulee mieleen kappale minun uudelta albumiltani, Pojat. Me saatiin tuottajan kanssa hyvä idea, mutta jossain kohtaa tuli se hetki, kun ei saanut sanottua sitä asiaa ihan oikeilla sanoilla, Sanni muistelee, ja lisää, ettei kyseinen kappale lopulta ollut perinteinen pop-kappale.

Pojat -kappaleessa Sanni halusi kertoa kappaleen sanoman vahvoilla mielikuvilla, mutta ironisesti ja kieli poskessa. Sen vuoksi kappaleen syntyprosessi vaati hieman enemmän aikaa, sillä lopputulos oli haastava saavuttaa.

Laulajan mukaan kaikista henkilökohtaisimmat kappaleet on helpoimpia kirjoittaa valmiiksi:

- Esimerkiksi kappaleet "2080-luvulla", "Lauantai-iltana", "Me ei olla enää me" oli sellaisia kappaleita.

Kuuntele KISSin aamua arkisin klo 8-10.

Kilpailut

Uusimmat