Kuva: Senja Rapila

Nickelbackin laulaja Chad Kroeger: "Urani olisi ollut ohi silmänräpäyksessä"

31.08.2016 20:00 - Senja Rapila

Nickelback keskeytti viime vuonna kiertueensa Kroegerin terveysongelmien vuoksi.

Nickelbackin piti esiintyä Helsingin Hartwall Arenalla jo viime vuonna, mutta bändi perui lopulta koko kiertueensa laulajansa Chad Kroegerin terveysongelmien vuoksi. 

- Luulin, että minulla oli jokin tulehdus kurkussani. Menin lääkäriin ja sain siihen antibiotteja, mutta se ei vain parantunut. Kun yritin lämmitellä ääntäni, en vain saanut sitä toimimaan Pääsin kyllä oikeisiin nuotteihin, mutta ne kuulostivat oudoilta. Kuulosti siltä, että minulla olisi ollut jokin pieni pilli kurkussani, Kroeger kertoi Radio Novan haastattelussa juontaja Esko Eerikäiselle.

- Luulin, että se menisi ohitse. Kun teimme soundcheckiä Sacramentossa, Californiassa, ääneni vain katosi. Se oli todella pelottavaa, joten lensin välittömästi Los Angelesiin. Lääkäri laittoi kameran kurkkuuni ja sanoi, että nyt ei hyvältä näytä. 

Yhtyeen keulahahmolta löydettiin viime vuonna äänijänteistä kysta, joka leikattiin pois välittömästi. Tämän jälkeen lääkärit pakottivat rokkarin levolle.

- Minulla on puhelimessani kuva siitä (kystasta), ja se näyttää siltä kuin avaruusolento yrittäisi puskea ulos kurkkuni oikealta puolelta, Kroeger naureskeli.

Nickelback aloittaa Euroopan kiertueensa Helsingistä perjantaina 2. syyskuuta 2016. Kyseessä on ensimmäinen täysipituinen keikka Kroegerin leikkauksen jälkeen. (kuva: Senja Rapila)

Leikkaus pelotti

Kun kysta löydettiin, piti se leikata välittömästi pois. Lääkärit kuitenkin sanoivat Kroegerille, etteivät voi taata äänellään elantonsa tienaavalle muusikolle sitä, että hänen äänensä palautuisi ennalleen.

- Se oli kauhistuttavaa. Lääkärit sanoivat, että voimme tehdä parhaamme, leikata sen pois, ristiä sormemme ja toivoa, että kuulostat leikkauksen jälkeen samalta. Kukaan ei kuitenkaan voisi sanoa varmasti, että kuulostat samalta parantumisen jälkeen. Se ei ole asia, minkä haluat kuulla lääkäreiltä. Se oli todella pelottavaa ajatella, että urani olisi ollut ohitse silmänräpäyksessä.

Leikkaus meni kuitenkin hyvin ja sen jälkeen Kroeger joutui elämään täydessä hiljaisuudessa kaksi viikkoa. Hän kuntoutti ääntään useita kuukausia, jonka jälkeen vasta uskaltautui kokeilemaan, kuinka korkealle hän äänensä kanssa pääsee.

- Se toi kyyneleet silmiini, koska olin niin onnellinen ja helpottunut siitä, että kuulostin samalta ja pystyin tekemään sen voimakkaan huudon vielä, Kroeger kertoi.

- Soitin välittömästi veljelleni ja bändin jäsenille, että arvatkaa mitä minä juuri tein. He olivat todella haltioituneita ja onnellisia kuullessaan, että testasin ääntäni kaikkien niiden kuukausien jälkeen.

Jos leikkaus olisi epäonnistunut jotenkin tai Kroegerin ääni ei olisi palautunut enää samanlaiseksi, muusikko myöntää, ettei hän olisi tiennyt mitä seuraavaksi tapahtuisi.

- Ei ollut mitään varasuunnitelmaa, Kroeger nauraa.

Lue myös: Entinen Slayer-rumpali Misfitsin riveihin

Lue myös: Phil Rudd haluaa palata AC/DC:n riveihin - kunhan Axl Rose ei ole mukana

Kilpailut

Uusimmat