Kuva: Mikko Räsänen

King Diamondilta uusi albumi ja live-dvd

13.10.2016 08:00 - Mikko Räsänen

King Diamondin livelevyllä saattaa olla myös Suomessa kuvattua materiaalia.

Espoon Metro-areenalla kesäkuussa esiintynyt King Diamond julkaisi Facebook-sivuilla hyviä uutisia faneilleen. Hän on nimittäin julkaisemassa live-dvd:n marraskuussa 2015 kuvatusta konsertistaan.

"Sen tekeminen on kestänyt vähän kauemmin kuin odotimme, mutta viivästyksen ansiosta saamme nyt dvd:lle mukaan myös tämän kesän Euroopan keikoilla kuvattua aineistoa", King Diamond kirjoittaa.

Diamond myös vahvistaa, että kun live-dvd on valmis, alkaa hän yhtyeineen työstää seuraavaa King Diamond -albumia. Sen julkaisuajasta ei vielä ole tietoa, vaan ilmeisesti suuri osa ensi vuodesta on varattu levyntekoon.

King Diamondin Espoon konsertti oli kuin vajaan kahden tunnin kauhuelokuva. Katso kuvat tuosta hevinäytelmästä täältä.

Kilpailut

Uusimmat