Leonard Cohen kuoli 82-vuotiaana - "teki musiikkia loppuun asti"
50 vuotta musiikkia tehnyt laulaja Leonard Cohen on kuollut. Mies nukkui pois 82 vuoden ikäisenä.
- Hän teki musiikkia aivan loppuun saakka, kertoo Cohenin poika Rolling Stone -lehdelle. Adam-pojan mukaan Cohen piti viimeistä levyä "yhtenä parhaistaan".
Cohen kommentoi itse pitkää uraansa aiemmin tänä vuonna.
- Minulle ei ole koskaan tullut sellaista oloa, että olen valmis, nyt jään eläkkeelle. En ole koskaan tuntenut, että "nyt tuli jättipotti" ja voin lopettaa, Cohen selitti tuolloin.
Kuuntele Cohenin kappaleita alta.
Lue myös: System Of a Down vahvistaa - uusi levy tulossa
Lue myös: Nightwish julkaisi maistiaisen tulevalta DVD:ltään - katso
Lähde: Rolling Stone
Kilpailut
Uusimmat
Lainatuimmat kirjat Suomen kirjastoissa vuonna 2023 - ylsikö suosikkisi listalle?
Martti Ahtisaaren hautamuistomerkki on valittu - ehdotuskilpailun voitti vaikuttava ja kookas teos
Karhu yritti tunkeutua Ähtärissä asuttuun saunarakennukseen
Kesätyöpaikkoja tänä vuonna aiempaa vähemmän - joillain aloilla paikkamäärät kuitenkin nousevat
Yli puolet suomalaisista sallisi eutanasian, selviää tuoreesta kyselystä
Näytä lisää