Kuva: Hanna-Maria Grönlund

Supertuottaja Hank Solo lauloi kappaleensa ensi kertaa itse: "Biisi sai alkunsa sydämen perukoilta"

26.01.2017 17:15 - Reija Saarinen - Luettu 1 000 kertaa

Hank Solo eli Henri Salonen on tehnyt kappaleita muun muassa Sannille ja Kasmirille.

Hank Solo eli Henri Salonen julkaisi eilen ensimmäisen kappaleensa, jonka hän laulaa itse. Paska sydän -nimellä kulkeva kappale sai miehen itsensä mukaan alkunsa jostain hyvin naivista ja aidosta paikasta mielen ja sydämen perukoilla.

- Kaikkihan me halutaan, että meillä on joku, joka hyväksyy meidät juuri sellaisena kuin olemme, hyvine ja huonoine puolinemme. Sellaisen ihmisen löytäminen on todella vaikeaa. Itsekin etsin edelleen, Hank Solo kertoo Voice.fi:n haastattelussa.

- Tämä kappale kyllä puhuttelee minua suuresti. Halusin tehdä sen todella rotsi auki, ilman turhia kikkailuja.

Vaikka kyseessä onkin ensimmäinen kappale, jonka Hank Solo laulaa itse, ei kyse ole mistään noviisista. Tätä ennen Hank Solo on tehnyt kappaleita tunnetuille suomalaistähdille, kuten Sannille ja Kasmirille.

Vaikka hittejä on miehen kynästä tullut aiemminkin, jännitti oman ja todella henkilökohtaisen kappaleen julkistaminen todella paljon.

- Nyt kun tällä kertaa olin se, joka viestin laulussa välittää, niin heti oli kakka housussa, Hank Solo naurahtaa.

- Kysyin Sanniltakin, että tältäkö hänestä aina tuntuu, kun ollaan julkaisemassa uutta kappaletta. Se oli todella jännä paikka.

Kappale on kerännyt kuitenkin huikean määrän hyvää palautetta. Parasta muusikon itsensä mukaan on se, että hän on onnistunut koskettamaan.

- Kappale on aiheuttanut todella voimakkaita reaktioita, mikä on ollut todella ihana nähdä. Tuntuu, että monet ihmiset ovat kokeneet sen yhtä voimakkaasti, kuin minä itse tekoprosessin aikana. Minusta on ihanaa, jos siitä välittyy se tunne, mikä itsellä on ollut sitä tehdessä.

Kuuntele Paska sydän alta.

Lue myös: Hurjat luvut siivittivät voittoon: Sanni on Suomen kuunnelluin naisartisti

Uusimmat