Justin Bieber jäämässä tauolle Purpose-kiertueen jälkeen – suunnittelee yllätystä faneilleen

Lähipiirin mukaan kanadalaispopparia ei tulla näkemään ensi syyskuun jälkeen hetkeen.

Julkaistu:

Justin Bieber, 22, on ilmoittanut Twitter-tilillään, että työstää tällä hetkellä jotain erityistä faneilleen, ennen kuin hän aikoo jättäytyä hetkeksi pois musiikkimaailmasta. Kanadalaispoppari julkaisi twiittinsä vain hetki sitten yli 91 miljoonalle seuraajalleen.

– Justin on nauhoittanut uutta musiikkia Los Angelesissa ja sen jälkeen hänellä on tarkoituksena lähteä matkustelemaan hetkeksi, lähteet ovat kertoneet Daily Star -lehdelle. 

– Hänen Purpose-kiertueensa on ollut uuvuttava ja Justin odottaa rauhaa ja sitä, että hän pääsee takaisin luonnon hiljaisuuteen.

Bieberin maailmanlaajuinen Purpose-kiertue alkoi vuoden 2016 maaliskuussa ja on päättymässä viimeisimpien tietojen mukaan tämän vuoden syyskuussa.

– Fanit voivat odottaa häneltä uutta musiikkia tänä vuonna, mutta syyskuun jälkeen ei kannata odottaa näkevänsä Justinia pitkään aikaan, sisäpiiristä lisättiin.

Lähde: Female First

Lue myös: Justin Bieberin entinen tyttöystävä muutti tyyliään radikaalisti: Värjäsi hiukset vaaleanpunaisiksi!

Lue myös: Justin Bieber palasi nostalgiseen hiustyyliinsä – katso harvinainen selfie

Lue myös: Justin Bieber uskoo: Selena Gomez käyttää The Weekndiä hyväkseen!