Suomen musiikkitaivaan kirkkaimpiin tähtiin lukeutuva Sanni, oikealta nimeltään Sanni Kurkisuo, 23, valittiin vuoden artistiksi torstai-iltana Helsingin Savoy-teatterissa järjestetyssä QX Gay Gaalassa. Artisti iloitsee voitostaan 267 000 seuraajan Instagram-tilillään.
”Kiitos QX Gay Gaala ja kaikki äänestäjät! Vieläkin vaikea sisäistää, että vihdoin sain vuoden artistin pystin / taulun / tiedättehän, kyseisestä gaalasta. Sitä on odotettu. Jeeeee!!”, Sanni kirjoittaa päivityksen yhteydessä.
Sanni on voittanut useita palkintoja aiemminkin. Viime vuoden Emma-gaalassa hänet valittiin vuoden naissolistiksi ja 2080-luvulla-kappale palkittiin vuoden 2015 biisinä. Artisti voitti myös vuoden 2013 vuoden naissolistin Emma-palkinnon vuonna 2013.
Seksuaalivähemmistöille suunnatun QX-lehden verkkosivuilla perustellaan Sannin valintaa QX Gay Gaalassa vuoden artistiksi näin: ”Säveltää ja sanoittaa itse biisinsä. Että mitähän vittua -kappale keräsi kaikkien aikojen striimausennätykset ensimmäisten vuorokausien aikana ja albumi myi jo ennakkoon platinaa. Voitti vuoden naisartistin Emman myös 2016.”
Katso alta Sannin Instagram-päivitys voitostaan.
Jos päivitys ei näy, pääset katsomaan sen tästä.
Lue myös: Sanni paljasti rakkauden myrkyttäjän – kuuntele koko haastattelu
Lue myös: Sanni esiintyi rohkeassa asussa – katso paljonpuhuvat kuvat
Lue myös: Hurjat luvut siivittivät voittoon: Sanni on Suomen kuunnelluin naisartisti
Lähde: QX