Kuva: AOP

IS: Ysäribändi Taikapeili tekee paluun!

22.02.2017 09:20 - Anna Hopi

Laulaja Nina Tapio ja Hanna-Riikka Siitonen palaavat keikkalavoille.

Yksi 90-luvun kuumimmista suomalaisista tyttöbändeistä oli Taikapeili. Nyt bändin laulajat Nina Tapio ja Hanna-Riikka Siitonen kertovat Ilta-Sanomille tekevänsä paluun esiintymisen paliin yhdessä, duona.

– Esiinnymme Taikapeili-yhtyeen kanssa muun muassa Go 90’s show’ssa Imatralla, Joensuussa, Tampereella ja Turussa, Nina Tapio kertoo.

Hyvin menestyneet Suuri salaisuus- ja Nähdään taas -levyt julkaissut yhtye haluaa palata, koska tällä hetkellä 90-luvun musiikille on jälleen kova kysyntä. Taikapeilin tunnetuimpiin kappaleisiin kuuluvat Jos sulla on toinen ja Seuraa johtajaa - ne kuultaneen myös tulevilla kesäkeikoilla.

Nina Tapio julkaisee perjantaina uuden kappaleen sooloartistina. Kahdeksan tuntia -kappaleen sävelen takana ovat Petri Somer, Janne Saksa ja sanoittajana Pekka Eronen.

Lähde: Ilta-Sanomat.

Lue myös: Nina Tapio julkaisi uuden kappaleen - katso Maailman äärettömyys -musiikkivideo

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat