Kuva: AOP

IS: Pikku G yllätyskeikalle pitkän tauon jälkeen! "Rytmit on selkärangassa"

30.03.2017 07:32 - Senni Loikala

Takavuosien räppärisuuruus Pikku G veti yllätyskeikan Turussa noin kymmenen vuoden tauon jälkeen, uutisoi Ilta-Sanomat.

2000-luvun alun räppärisuosikki Pikku G, oikealta nimeltään Henri Vähäkainu, 30, palasi keikkalavalle noin kymmenen vuoden tauon jälkeen, kerrotaan Ilta-Sanomissa. Vähäkainu esiintyi hiljattain Turussa järjestetyssä opiskelijatapahtumassa, jonne äänestettiin esiintyjäehdokkaita. Vähäkainu sai eniten ääniä ja suostui lopulta yllätyskeikkaan.

Keikalla esiintyi Vähäkainun kanssa DJ, kitaristi sekä Radio Cityn juontaja ja Pikku G:n toisen levyn kiertueen jokaisella keikalla mukana ollut Mikko Honkanen.

- Siitä on kuitenkin kymmenisen vuotta, kun on viimeksi Pikku G -keikkaa vedetty. Järjestäjä aktiivisesti taivutteli ja otin sitten yhteyttä tiimiin, jonka kanssa on aikaisemmin kierretty, Vähäkainu kertoo IS:lle. 

Toisen, ja viimeisen albuminsa, vuonna 2004 julkaissut Vähäkainu katosi sittemmin julkisuudesta. Pyyntö keikkailemaan sai Vähäkainun iloiseksi siitä, että hänen musiikkinsa muistetaan.

- Sen aikaiset fanit ovat kasvaneet aikuisiksi. Makea huomata, että homma elää edelleen musiikillisesti.

Pikku G eli Henri Vähäkainu 2000-luvulla. (kuva: AOP)

Nykyään teknologiayrityksen parissa töistä tekevä Vähäkainu kertoo, ettei yllätyskeikkaa lähdetty vetämään kuitenkaan aivan kylmiltään.

- Mietin, että ei mitään muistikuvaa sanoista, mutta osa biiseistä tuli nopeasti, osaa hinkattiin pidempään. Rytmit on selkärangassa. Silti biisejä treenattiin useita kertoja, että tuli varma fiilis lähteä lavalle.

Katso alta Pikku G:n Me ollaan nuoriso -hitin musiikkivideo.

Jos musiikkivideo ei näy, pääset katsomaan sen tästä.

Lue myös: 2000-luvun parhaat biisit valittiin – katso lista

Lähde: Ilta-Sanomat

Kilpailut

Uusimmat