Kuva: Jari Karjalainen

Yölintu teki paluun pitkän levytystauon jälkeen - kuuntele miltä bändi kuulostaa nyt

13.06.2017 09:11 - Anna Hopi

Bändin uusi kappale kantaa nimeä Ajopuu.

Suomalaisen iskelmäviihteen legenda Yölintu on kokenut viime vuosina erinäisiä vaiheita. Bändi muun muassa erotti äskettäin pitkäaikaisen jäsenensä Matti Silmun. Lue siitä lisää täältä. Nyt Yölintu on palannut uransa pisimmältä levytystauolta ja julkaissut uuden singlen pitkän tauon jälkeen.

Uusi kappale on nimeltään Ajopuu. Sävellyksen on tehnyt Petri Somer, sanoittajana Lasse Vikman. Kappaleen on tuottanut Sampo Haapaniemi.

- Uusi single kertoo siitä, että kai meistä jokainen on joskus jollakin tasolla ajopuu, minä tietyissä asioissa ainakin. Myrskyn jäljiltä silti se aina ajelehtii takaisin kotirantaan. Hieno teksti.
Kokonaista levyä valmistellaan ja tehdään lisää äänityksiä, aina kun kesän tiiviiltä keikkatahdilta ehditään, Simo Silmu avaa uutta biisiä.

- Kesäiset keikkalavat ovat taas auenneet eli nähdään keikoilla. Eiköhän nämä kelit tästä pikkuhiljaa lämpene, hän jatkaa.

Yölintu-yhtyeen nykyisen kokoonpanon muodostavat solisti Simo Silmu, rumpali Joni Leino, basisti Jari Luostari ja kitaristi Jukka Harju. Ensi vuonna yhtyeelle tulee täyteen 25 vuotta menestyksekästä uraa.

Lue myös: Yölintu-yhtyeestä potkut saanut Matti Silmu: "Päätös oli Simon"

Kilpailut

Uusimmat